27 Dec 2009

Alehulinat

Kävimme tänään pikaisesti Ideaparkissa, jonka olisi sittenkin voinut jättää väliin. Porukkaa nimittäin riitti ihan tarpeeksi, nopeasti suhaisimme paikan läpi, missaten monet kaupat. Lindexille tein kuitenkin pidemmän visiitin, sillä löysin alesta parit kivat jutut.


Pyyhe oli - 50% ja se olikin ainoa vaate "pienten" puolelta. T-paidat olivat kaikki -70% ja saavat odotella kesää...paitsi tuo sininen, vaikka onkin 86cm, on juuri nyt sopiva, ei välttämättä mene enää kesällä, mutta valkoinen body alle, niin on passeli näin talvellakin.


Tämä myös "isojen" puolelta, koko 86cm ja oli -50%.

Ennen joulua sain Ikasyriltä pari kangasta ja eilen niistä syntyi paidat.


Ihanaista viidakkokangasta.


Punaista pilveä :)

Vinkatkaahan muuten, jos bongaatte Nova Staria alesta(miel. yli -30% ale), haluaisin ainakin punaisen hupparin Danskulle.

16 Dec 2009

Paul Frankie...junat...tunnustus :)

Ostin joskus vuosia sitten USA:n ebaystä itselleni Paul Frankin pyjamahousut, joiden koko oli L. Kun housut sain, koko vastasi kuitenkin suomalaista XXL:ää, ellei jopa isompaa...kaapin perille meni ne housut.

Nyt sitten kaappia siivosin ja housut löysin, ajattelin ensin laittaa huuto.nettiin, mutta tulikin mieleen käyttää kangas ja tehdä Danskulle housut ja paita.

Housut sain valmiiksi tänään, paita on vielä vaiheissa.

Housut eivät ole joustavaa materiaalia, mutta ovat sen verran leveät, että ei kiristä mistään.

Jofotexista tilaamani junakankaat silppusin heti samana päivänä paidoiksi ja housuiksi ja tänään sain tehtyä yhdet housut ja yhden paidan, vielä olisi tehtävää, kunhan ehtii.

Olin junakankaasta niin innoissani, että keltainen(ensimmäinen leikkaamani) kangas meni leikattaessa ylösalaisin, joten housuissa(ja tulevassa paidassa) junat ovat ylösalaisin :).
Eipä tuo kuitenkaan kotikäytössä haittaa.



 

Kaikki tänään tekemäni on n. 86cm kooltaan, housut tosin voi vastata 92cm, riippuu mihin vertaa. On sitten kevääksi hieman vaatetta.

Sain myöskin ihanan jouluisen tunnustuksen Miitulta Vauhtia ja vaatteita blogistilta, KIITOS!! :)



Seuraavat ohjeet tulivat tunnustuksen mukana:


Anna tämä tunnustus blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogiinsa.

2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.

3. Nimeä blogit, joille haluat antaa tunnustuksen ja linkitä heidän bloginsa.

4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Haluaisin antaa tunnustuksen Mimon menossa- blogille, kiitoksena inspiraatiosta ompeluun :)

12 Dec 2009

Pieni Joululahja lukijoilleni

Mini Giants on uusi lastenvaatenettikauppa Englannista, jonka perustajana on Nordic Kidsistä tuttu Katja Hakkarainen.

Katja ystävällisesti lupasi blogini lukijoille -20% alennuksen Mini Giants- sivuston tuotteista kahden viikon ajaksi 12.12-26.12. Jos olet nopea, tilauksesi voi mahdollisesti ehtiä vielä jouluksi.

Alennuksen saa siis Mini Giants- sivuilta, koodilla MG002


9 Dec 2009

Tsuku Tsuku


 

Eilen väänsin tunnissa valmiiksi  Jofotexin junatrikoosta paidan sekä legginsit. Samaa kangasta on vielä ruskea-oranssina sekä kelta-vihreänä ja niistäkin on leikattu paidat ja housut valmiiksi, kunhan jostain saisi revittyä aikaa ompeluun. Triteksillä kävin myöskin haalimassa lisää erivärisiä resoreita sekä itselleni kangasta, josta aion tehdä paidan.

Niin, olen kyllä väsännyt itselleni jo 2 paitaa, tosin ovat molemmat viimeistelyä vailla, mutta kunhan ehdin, esittelen tarkemmin :)

4 Dec 2009

Akinna Design

Vihdoinkin sain postista tilaamani merkit!! Jihaa!

Eli tästä lähin tekemissäni vaatteissa on tämä merkki:
 

Nimen kanssa pähkäilin niin pitkään, että lopulta päädyin niinkin tavalliseen ratkaisuun, kun kääntää nimeni takaperin :) Tämä siis voi tulevaisuudessa olla mahdollisen oman kauppani nimi, sillä sitä ei löydy suomen yritysrekisteristä.

Tuotemerkit tilasin Etsystä, yrityksestä nimeltä Worldwide Label. Lappusia tuli 300kpl ja hinnaksi 45€ postikuluineen.

23 Nov 2009

Muutamia tehtyjä

Kotona en juuri ehdi ommella yhtään mitään, vaikka sormet kovasti syyhyää :(

Olen joutunut siis jättämään monet projektit perjantain kurssille, mutta ei siellä 3 tunnissa paljoa aikaan saa, kun saumurit joutuu jakamaan muiden kanssa.

Tällaisia nyt kuitenkin olen aikaiseksi saanut ja toivon, että jostain saisi lisää aikaa kotona ompeluun.

Tonttulakki bambujoustofroteesta kera valkoisen resorin ja tietty kulkusen.
Housut myöskin bambujoustofroteesta.



Eurokankaan pilvijoustiksesta paita sekä housut. Paidan helma kaipaa vielä viimeistelyä. Housuista tuli yllättävän kiva ja sopivat. Ruskea resori sopii mielestäni tuohon kivasti.

20 Nov 2009

Cobolt Blue

Tässä se nyt on

Ihana coboltin sininen baggie reflex! Danskulle tietty vielä jättisuuri, mutta uskon, että ensi talvena on juuri sopiva. Tämän kaveriksi yritän alemyynneistä sitten metsästää Molon haalaria koossa 92cm :)

Oli muuten huippunopeaa toimintaa ticketiltä, tilaus lähti Ti illalla, vahvistus lähettämisestä tuli Ke ja puku tänään!

19 Nov 2009

Pikkusen kankaita

Kävin eilen ja tänään hamstraamassa kankaita ja taas tuli todettua, että Eurokangas on tosi kallis :(.

Triteks täällä Tampereella on erittäin ihana ja halpa kangaskauppa. Sieltä sain 5 metriä kangasta ja yhden palan resoria hintaan 16€(oikea hinta oli 16,40€, mutta miesmyyjä aina pyöristää kivasti alaspäin), kun Eurokankaan joustofroteepaloja(ehkä n. 3,5m yhteensä) + kolme 20cm resoripalaa tuli maksamaan 34€!

Yllätys oli myös, että Triteksillä oli punaista BAMBUjoustofroteeta ja sain sitäkin metrin sisältyen tuohon 16€:n, eli siis tosi halpaa. Harmi vaan kun siellä taas suppeat valikoimat joustofroteeta ja velouria...mutta trikoot taas ihan parhaita.

No anyway, tässä kankaat:

 Eurokankaaseen oli muuten tullut tänään PALJON uusia joustofroteita, ihania tähtiä, pilviä yms.
Ostin tiilenpunaista joustofroteeta, pilvifroteita, tähtifroteeta sekä resoria.


Triteksillä oli ihanaa kukka trikoota, sitä otin metrin, lisäksi punaista, keltaista sekä turkoosia trikoota, punaista bambujoustofroteeta ja punaista resoria.

Tänään aion tehdä pari tonttulakkia joulua ja pikkujouluja varten.

HUOM!
Jos haluat jostain ostamastani kankaasta tilata pipon(tuon mallisen kun kuvassa) tai housut, niin laitatko sähköpostia lasteenvaateralli@gmail.com. Housuista isoin mahdollinen koko olisi 92cm.


17 Nov 2009

Ticket to heaven OUTLET!

Tänään törmäsin ticket to heavenin outletissa 2. laadun haalareihin, jossa siis ei välttämättä ole mitään vikaa, viat joita haalareissa voi olla, on esimerkiksi pennin kokoinen ohentuma vedenpitävässä materiaalissa....

Tässä infoa sivuilta:

All products from TICKET are subject to a quality control where waterproofness, breathability, taped seams etc. will be very thoroughly inspected and tested before we approve the production.

At one point we found a few articles from at batch of snowsuits, which did not meet the requirements of the laboratory., Therefore we chose to discard the whole lot - and start a new production, although a large proportion of the suits have no defaults.



The problem on a few of the snowsuits is that the waterproof coating in very few places is thinner than the requirement. This applies to a very small percentage of the material, such as small areas in the size of a 1-penny. This actually does not count for all items, but we have chosen to reject the whole lot.






For this reason we now sell these articles at the very attractive price
Baggie Reflex 54 euro
Baby Baggie 48 euro


Please be aware that both suits are a bit large in size.

Eli sieltä saisi Baggie Reflex haalareita kokoon 140cm asti 54€ ja Baby Baggieitä 48€!

Itse tilasin Danskulle Baggie Reflexin ensi talveksi!

Kannattaa olla nopea, sillä nuo viedään varmaan käsistä!

 
 

14 Nov 2009

Pilvet ja autot

Eilisillan tekeleitä:

 Ikasyr- nettikaupasta ostetusta pilvikankaasta tuli paita ja hattu.
 
 
Samasta kaupasta ostetusta autokankaasta tuli paita...kangasta riittää vielä pipoon...pitää tilata lisää :)


11 Nov 2009

ihan pieniä ostoksia :)

Paljoa en ole ostellut Danskulle, kun se ei mitään tarvitse, mutta ihan vähäsen jotain olen ostanut :)
Nyt ompeleminen on minulle niin mieluista puuhaa, että kankaita tulee hamstrattua enempi.

Tässä kuitenkin jotain uutta

kirppikseltä Name It- juhlahousut 1€



samasta pöydästä H&M huppari 0,80€

ja samasta pöydästä musta college takki 2€.


Lindexiltä muumiyökkäri 80cm, ajattelin tämän olevan vielä reilu, kun haalarit tuppaa olemaan, mutta yllättäen tämä onkin juuri sopiva :)


Ihanan raikas raitabody Lindexistä...turkoosi noussut taas suosioon!


Kivat- villahattu 7€ uudesta Citymarketista tarjouksesta


Fredriksonin Emppu- hattu 10€, myös uuden Cittarin avajaisista.

Ostin Lindexiltä vielä ihanat pillifarkut, joista kyllä otin kuvat, mutten tiedä mihin ne ovat kadonneet...kamerasta ei löytynytkään :)

8 Nov 2009

Eppu Etana ja päivän asu

Tänään valmistui tällainen ihana Eppu Etana- paita

Paita on vielä silittämättä...tuli mielestäni tosi kiva. Pääsee huomenna kokeiluun :)

Päivän asuna oli eilen tekemäni tähti paita ja mustat collegehousut:


sukat eivät sovi väreihin kylläkään :P

7 Nov 2009

Rosvopöllö ja rokkistara

Eilen kurssilla valmistui tällaista:

Pöllöpaita ja housut joustofroteesta. Pöllön mustat osat pitivät olla valkoiset, mutta törppönä unohdin valkoisen velourin kotiin ja piti sitten laittaa mustalla...tuo on siis nyt rosvopöllö tai zorro :) Housut ovat kapeahkot, meidän poitsulle sopivat.
Turkoosi joustofrotee on löytö Eurokankaasta(täällä ei ole koskaan mitään kivoja joustofroteita).

Tänään sain aikaiseksi rokkistara- paidan :P
 
Punaisesta ja mustasta velourista syntyi tällainen tähtipaita. Tähän on tarkoitus tehdä punaiset housut, jossa takana pepun kohdalla olisi musta tähti.


Tilauspipo valmistui myöskin.


6 Nov 2009

Mistä Molon haalareita?!?!?

Te tietävät hoi!!

Haluan Danskulle ensi talveksi Molon haalarin ja ajattelin sen ostaa alesta. Tänä vuonna olin "myöhässä" enkä niitä löytänyt mistään alennettuna, niin meille tuli Ticket, mutta nyt haluaisin olla ajoissa ja ostaa alennuksesta ensi talveksi Molon! Saa olla ulkomainen nettikauppa myös!

Lisäksi, pitäisiköhän sen olla 92cm? Ensi talvena Dansku olisi siis 2v2kk-2v6kk...Danskusta tuskin tulee pitkä, joten veikkaisin 2v mitoiksi 80cm-88cm paikkeille.

5 Nov 2009

pilvipökät

RAKASTAN uutta konettani! Se vaan on niin hyvä, sen kanssa ei tarvi tapella, sille ei tarvitse huutaa liutaa kirosanoja, sen vuoksi ei tarvitse hakata seinää turhautumisen vuoksi...se on unelma!

Pilvipökät ruskeasta velourista. vyötäröllä ja lahkeissa kuminauhat.

4 Nov 2009

Sienipipo

Uudella koneella valmistunut sienipipo ja päikkäreiltä herännyt malli:


 

Piposta tuli tosi kiva, mutta olikin harmiksi liian nafti Danskulle. Tämä siis myytävänä, jos joku haluaa ostaa?!

Tykkään aplikoinnista ja ideoita on paljon....lisää siis tulossa, kunhan ehdin ommella :)

1 Nov 2009

Myynnissä

Kuvasin eilen kasan myynnissä olevia vaatteita ja osa niistä on mennyt kaupaksi, mutta osa jäljellä. Nyt ei ole aikaa eikä energiaa listata huutikseen, joten laitan tänne kuvia ja infoa, jos joku tätä kautta haluaisi jotain ostaa.


Nämä kaikki myynnissä, tähtipipo n. 42cm 5€ +pk:t
H&M raitapipo 3-6kk 2€ + pk:t
Trikoo- ja joustofroteepipot n.40/42cm 1€/kpl + pk:t
Jaffa by Oinkbaby slipoveri 9M 3€ + pk:t



George- merkkinen vanupuku 3-6kk 6€ + pk:t


Reima fleece- haalari 68cm, 8€ + pk:t
Molo Kids pörrötakki 74cm, 10€ + pk:t
Englannista paksu fleeceasu 5€ + pk:t



Myymättä on vain tuo PO.P:in collegepaita 5€ +pk:t



Dirkje  velourhousut 68cm 2€ +pk:t
Uudet Lindexin froteehousut 86cm 4€ + pk:t
omatekemät frotee ja trikoohousut 1€/kpl + pk:t


Myymättä vielä:
John Lewis frotee t-paita n. 80cm 3€ + pk:t
Mini Rodini t-paita 2€ +pk:t
John Lewis raita t-paita n. 74cm
Next Norsu t-paita n. 68cm 2€ + pk:t
Name It raitapaita 3€ +pk:t 74cm
PO.P talo t-paita 80cm(pieni) 5€ +pk:t
Me&I  kirahvi t-paita UUSI 74/80cm 13€ +pk:t
Name it ph- valk.must. paita 74cm 2€ +pk:t
Esprit mustaraita ph-paita 74cm 2€ +pk:t
John Lewis raitapaita n. 68cm 2€ + pk:t
Nalle ph-paita 62cm 1€ +pk:t



Myymättä vielä:
Tutta kietaisubody 68cm 2€+pk:t
Lindex sininen valasbody 86cm 2€ +pk:t


Lindex eläinhaalarit 74cm 8€ +pk:t
Tutta haalarit 68cm 4€ +pk:t
 
Osh Kosh yökkäri vihreä 3-6kk 3€+pk:t
Mothercare panda yökkärit n. 68/74cm, 3€/kpl + pk:t

Jos joku vaate kiinnostaa, laitathan mailia lastenvaateralli@gmail.com

30 Oct 2009

Pieniä hankintoja :)

Nyt on taas vihdoin hetki aikaa käyttää blogin parissa :) En mennyt tänään ompelukurssille, kun kankaat olivatkin lopussa, enkä siellä voinut tehdä mitä piti(pipoja). Ensi viikolla siis suuntana kangaskauppa ja sitten voin tehdä tilaushatut valmiiksi.
Vihreästä velourista, jonka löysin kirppikseltä, ompelin Danskulle pipon, joka sopii mainiosti ticketin vihreän puvun kanssa.



Ompelukoneeni on aivan surkea, vaikka onkin ihan uusi....mutta uudet ovatkin huonompia kuin vanhat teräksiset, joten ensi viikolla suuntaan myöskin ompelukoneliikkeeseen ja mahdollisesti vaihdan nykyisen koneeni vanhaan, kunnon koneeseen. Aplikointijälki tuossa pipossa ei ole mitään priimaa, kun kone takkusi niin kovasti, silti kuitenkin kiva tuli :).

Kirppiksillä en ole paljonkaan kierrellyt, tai muutamia kertoja, mutta mitään ei ole löytynyt.
MLL:n lastentarvikekirpparilta, jossa itsekin olin myymässä, löytyi muutama kiva juttu:

Lindexin housut ja hupparit. Nämä olivat kirpparin avatessa hinnoiltaan 10€/huppari ja 8€/housut, mutta muutama minuutti ennen sulkemista sain tuon hupparin hintaan 5€ ja housut kaupan päälle. Samalta myyjältä ostin myös tämän:


Me&I body, hintaa 3€(kirpparin alussa 10€!). Koko olikin 62/68, jonka huomasin vasta myöhemmin ja tämä menee Danskulle, mutta on sen verran nafti jo, että jääpi talteen tai lähtee myyntiin.

Traderasta olen myöskin huudellut kaikenlaista, oikeastaan Me&I:ta lähinnä...mm tällaisia:

Siilitakki ja pilvi- paita, 86/92cm.


Vihreät velourhousut 86/92cm, turkoosit ja ruskeat housut 74/80cm.


Noiden kahden ekan Me&I vaatteiden kanssa tuli tämä Ida T t-paita 92cm.

Muut ostokset ovat:



Duns sienibody 80cm, tämä olikin todella lyhyt ja hieman venähtänyt...ehkä teen tästä paidan tai sitten myyn eteenpäin. Tämä oli huutiksesta 12€.



JJ:stä Tutan ruskeat norsuhousut 86cm, nämä meillä myös punaisena.

Ebaystä Mini Rodinin legginsit 80/86cm ja huuto.netistä Mini Rodini paita 80/86cm.