12 Dec 2013

Bugaboo Bee +


Tilasin syksyllä meille matkarattaiksi Bugaboo Bee +:t. Kokeilin niitä ensiksi ruotsin matkalla ja tykästyin niin, että tilasin ne. Meitä palveli 3 vuotta hienosti Quinnyn zappit, jotka toimivat moitteitta ja lähtivät uudenveroisina kohti uutta perhettä.

Beet ovat siitä paremmat kuin zappit, että aisa on yhtenäinen, jolloin yhdellä kädellä voi helposti ohjata. Lisää plussaa saa taivaallisen kokoinen tavarakori, joka zappeissa oli onneton. Kuomu on myös parempi ja toki se, että nuo saa makuuasentoon sekä istuimen käännettyä molempiin suuntiin.


Rattaat ovat pienet ja erittäin helposti kasattavat. En kertakaikkiaan löydä mitään negatiivista, paitsi toki hinta. Siksi kannattaakin selata ulkomaisia nettikauppoja, koska usein niistä saa edullisemmin kuin suomesta (valitettavaa, mutta totta jos on tiukka budjetti). 

Niimpä tilasin itse Moeders Mooiste- nettikaupasta omamme ja hintaa tuli hieman yli 100€ vähemmän kuin suomesta. Postia ei tarvinnut odottaa viikkoa kauempaa ja paketti tuotiin kotiovelle. 

Rattaat ovat olleet meillä käytössä Lokakuun alusta alkaen ja ovat edelleen lähes päivittäisessä käytössä kauppareissuilla tai muuten kun auton kanssa kuljetaan. Tänäänkin ollaan kuljettu sohjossa ja liukkaalla ja ties missä ja hyvin pelittää :). Olen ostanut käytettynä ilmettä tuomaan pari lisäkuomua, keltaisen ja sinisen, joita voi vaihdella mielen mukaan. Organizeria ja kaukaloadaptereita lukuunottamatta muuta Bugaboo sälää ei ole näihin, joten leikkasin lampaantaljaan reiät, jotta saimme talveksi lämmikettä. Toimii erittäin hyvin ja on varmasti lämmin.


Vauva tykkää näissä istua ja nukkua. Ehkä kaipaisin näihin turvakaarta, koska kankaat ovat aika liukkaat. Eipä tosin haittaa, kunhan valjaiden kiristykset ovat kohdallaan (meidän vauva vaan on kova liikkumaan ja kaipaa hieman liikkumatilaa rattaissakin). 

Olen luvannut postausta meidän lukuisista (köhöm! ;) ) rattaista/vaunuista ja se on alkuvuodesta tulossa, kunhan saan meidän VIIMEISET vaunut kotiin asti :D. En siis toistaiseksi ole ollut tyytyväinen (ainakaan tarpeeksi) mihinkään rattaisiin mitä tähän mennessä meillä on ollut joten tilasin nyt yhdet ihanuudet ja ne saa mennä meillä loppuun asti, PAKKO! :)

Löytyykö teiltä Bee- rattaita?

18 comments:

  1. Hei, täälläkin supertyytyväisiä bugaboo bee plus käyttäjiä:) Meillä lämpöpussi kyllä, eikö niitä enää saa...?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis saa lämpöpusseja toki! :) En vain ole erikseen ostanut ja meidän jo olemassa oleva ticket on näihin turhan iso. Nyt kuitenkin uusien vaunujen myötä tilasin myös lämpöpussin, katsotaan sopisiko se paremmin näihinkin.

      Delete
  2. noooo, meille tuli vibet vielä, V on 2v9kk ;) nomuthei (150e maksoin) ne tuli halvaksi, ja niihin mahtuu nukkumaan ja ne kulkee sohjossa. tuli halvemmaksi kun ajaa ajokortti ja ostaa toinen auto, näin perustelin :P
    zapp xtrat on vielä ja peruskankaat myös, tuo istuinosa lähtenee uudelle käyttäjälle pikapuolin joten ihan varalle jää zappit.
    vaan jos ensikesänä aiotaan viihtyä tukholmassa pidempään, tosi iso ehkä vielä, niin siellä ei pärjää zappeilla (kolme lasta, onneton tavarakori) pärjää ja vibet lienee päivittäisessä käytössä siellä liian leveät ja isot. sitten joutuu EHKÄ vielä jotkin ostamaan, vaikka babyjoggerit..

    veikkaisin teillä tilauksessa olevat bugaboo buffalot :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sait kyllä halvalla Vibet! Kyllä noin pieni kuitenkin vielä rattaita tarvii, vaikkei joka päivä, niin silloin tällöin kuitenkin ja reissuilla varsinkin. Meillä oli myös xtra istuin, mutta koin sen hankalaksi, se on siis myös myyty pois. Toi tavarakori oli kyllä onneton niissä eikä asiaankaan uskalla oikein mitään laittaa. Bee on siitä kiva, että tavarakori on tosiaan iso, mahtuu paljon tavaraa ja aisaankin uskaltaa laittaa jotakin roikkumaan :).

      Paljastan meidän uudet vaunut sitten kun saapuvat, mutta hyvä arvaus ;).

      Delete
    2. no niin sain, aikainen lintu jne :) tarvitaan joka arkipäivä ainakin kun on eskarilaisen vientiä ja hakua, ja V sammuu puolilta päivin päiväunille aina. kertaakaan ei olla selvitty hakureissusta niin että olisi hereillä kotiin saakka..
      zappit on ollut ihan unelmat, ei ole meillä ollut vielä yksiäkään toisia yhtä helposti työnnettäviä/käännettäviä rattaita. mun lapsettomat kaveritkin on ihastuneet, työntäneet toisella kädellä ja toisella juoneet kahvia ;) aivopesu on hyvä aloittaa ajoissa..

      Delete
    3. Zappit oli unelmat kyllä...mutta sitten menin ja kokeilin beetä ja se oli menoa ;). Toisaalta, onhan ne kaikin osin aivan erilaisia ja vauvalle soveltuvampi on Bee. Zapp sitten menee hyvin isommalla. Ja zapp menee niin ihanan pieneen tilaan, ettei kyllä ole niiden voittanutta!

      Delete
  3. Täällä on myös yksi erittäin tyytyväinen Bugaboo Bee+ rattaiden omistaja;). Meillä ollut kymmeniä eri vaunuja ja rattaita ja nääon ihan ehdottomasti ylivoimaiset;). Ihanat työntää,loistavat ominaisuudet ja todella kulkevat myös huonommassakin maastossa,vaikka hyvin moni sitä epäileekin...;) ja tietenkin myös kuomujenvaihtomahdollisuus!

    En millään malttaisi odottaa teidän uusien menopelien postausta;). Minäkin luulen et ne on Bugaboo Buffalot,mut minkä väriset? Ja mitä mahdollisia lisävarusteita;)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Beet on todellakin huiput! Olin kyllä todella yllättynyt että olivat noin hyvät. Ja huippua on vielä jousitukset jokaisessa renkaassa. Kuomujen vaihto on ihanaa, saa uutta ilmettä nopeasti. Kieltämättä kutkuttaa ihanat Andy Warholit ;) Mutta en vielä ole sortunut.

      Jaahas...saapi nähdä millaiset menopelit meille on tulossa :D. Ihanat ne toivottavasti ovat!

      Delete
  4. Täällä myös yksi tyytyväinen bee+ omistaja (tosin mustalla rungolla). Samasta paikasta tilasin, runko piti vaihtaa (reklamointi kesti siellä 6kk) nyt olis ylimääräinen runko varastossa (toimii mutta pientä natinaa pitää). Kiinnostuneita?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kestipä reklamaatiossa luvattoman kauan :(. Mutta hyvä että saitte uuden rungon. Meilläkin toi kyllä hieman nitisee jos on painoa enempi(ostoskorissa tavaraa + vauva kyydissä) ja varsinkin nyt kun ollut pakkasta...Luulen vain et on normaalia?

      Delete
    2. Meillä nitisti ne takapyörät kun heilutti rattaita puolelta toiselle. Lähetin sinne videon äänestä,mutta tosiaan kesti vähän liian kauan. Tilasin kuitenkin samasta paikasta nuo buffalot

      Delete
    3. Siis samasta kun olit tilannut.
      -I

      Delete
    4. Ok :). Pitää pitää silmällä tota nitinää, ei toistaiseksi ole häirinnyt. Mutta hyvä tietää että tarvittaessa voi reklamoida. Onko uusi runko nitissy lainkaan?

      Delete
    5. Mua saattaisi se runko kiinnostaa. Myin tyhmyyksissäni meidän Beet pois ja nyt kaduttaa... Saisin varmaan jotenkin koottua osista uudet, jos rungon teiltä edukkaasti saisin...

      Delete
    6. Laitatko viestiä iinaj@hotmail.com

      Delete
    7. En ole vielä kunnolla käytössä testannut uusia kuin sisällä, mutta eivät ainakaan nitisseet! Ovat sen verran arvokkaat et haluan kyllä et sit toimivat ja kannattaa toki kysyä jos häiritsee ja lähettää video. Meiltä se natina tuli selkeästi niistä pyöristä (mies ei tosin edes huomannut tätä).

      Delete
  5. Niin ja edelliseen lisäys, buffaloita odotellaan saapuvaksi meille... Saa nähdä jääkö beet turhiksi niiden jälkeen...

    ReplyDelete