6 Aug 2014

Moved!

Helle sen kuin jatkuu ja remppa samaten. Emme harmisti saaneet kaikkea aivan valmiiksi, joten jouduimme muuttamaan remontin keskelle. Olen hiki päässä purkanut laatikoita ja järjestellyt huoneita. Remppamies tulee huomenna laatoittamaan keittiön välitilan. Sähkäri kävi eilen tekemässä viimeiset hommat, joten sen osalta kaikki valmista. Laattojen lisäksi keittiöstä puuttuu vielä peitelevyt sekä vetimet. Ne onkin sitten viikonloppujen urakkaa ;).

Pojat on olleet hyvänä (ja ei niin hyvänä) apuna ;). Etenkin meidän pienin on ollut innoissaan auttamassa. Jopa niin innoissaan, että ostettiin hänelle palkinnoksi Dusty :D.
Massiivitammitasot haettiin Bauhausista ja isoin levyistä jouduttiin harmillisesti katkaisemaan, koska lähes 4m levy ei olisi millään mahtunut tulemaan rappuja ylös (ja mikä kantaminen 5. kerrokseen!). Se siis hieman harmittaa, sillä nyt siinä on pieni rako. Sähkärin suosituksesta meille laitettiin LED- valonauha, jota tuli koko matkalle. Kaappien alle tulee vielä koristelista, joten nuo jää kaikki piiloon. 

WC:n maalasin itse valkoiseksi ja lattian muovimaton maalasin Tikkurilan Laasti- sävyiseksi Betoluxilla. Vielä puuttuu koukut, wc- teline sekä pyykeet ym, mutta olen tulokseen erittäin tyytyväinen :). 

Lisää kuvia tulossa, kunhan saadaan paikat kuntoon ja keittiön laatoitus tehtyä.

Olemme saaneet nauttia pihapiirin kodasta, jossa lämpiää grilli kerran viikossa hallituksen toimesta (muulloin saa laittaa itse jos haluaa) jo pari kertaa, joten iltapalamakkarat valmistuvat siellä tuossa tuokiossa ja samalla on voinut tutustua myös naapureihin.
Tänään sain laitettua oman työpöytäni kuntoon ja ihailen heti maisemia! Kyllä tässä kelpaa syksyllä opiskella, kun on kivat näköalat :).

2 comments:

  1. HÄH!!? Milloin teidän vauvasta tuli noin iso? :D Katsoin ensin et D oli tossa ekassa kuvassa :D Hei muuten, onko toi Dusty hyvä ja onko ne renkaat paremmat kuin Plaston autossa? Mä olen nimittäin tota kans ihaillut kuvissa ja mietin vaan, että Plasto tuhosi laminaatin ihan naarmuille, että kuinka kävis tän kanssa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niimpä, sanos se ;). Iso, mutta pieni omatoiminen poikahan tuo jo on. Kovin on reipas ja tahtoa löytyy. Dusty on tosi hyvä, meillä ei toimi plaston mopo kun jalat osuu takarenkaisiin kun ei tuo vielä ylety/tajua potkimaan niin että jalat on sivuilla jottei renkaisiin osu. Dustyssä takarenkaat ovat tiiviisti takana eikä tuota potkimisongelmaa ole. Ja kyllä oli pieni mies tohkeissaan uudesta menopelistä ;).

      Delete