29 Feb 2016

Jaksamista arjessa

Ennen kolmatta lasta luin netistä, kuinka kolmas lapsi ei juuri muuta perheen normaalia arkea, kuten ensimmäinen lapsi aikanaan ja ehkä se toinenkin. Sanonta "kolmas menee siinä missä kaksikin" on ainakin meidän kohdalla VIELÄ pitänyt paikkansa. Uskon kuitenkin että se tulee muuttumaan jahka vauva tuosta kasvaa :). Toisen lapsen syntymän jälkeen usein kysyttiin kuinka olen jaksanut, hyvinhän minä. Tällä kertaa usein kysytään "miten on mennyt". No hyvinhän meillä on mennyt. 
Olen ollut näiden kolmen lapsen kanssa siitä onnellisessa asemassa (ainakin vielä toistaiseksi), että kenelläkään ei ole ollut koliikkia tai muuta vaivaa. Kaikki ovat nukkuneet yönsä, syöden muutaman kerran ja nukahtaen taas uudelleen. En siis voi sanoa, että olisin yhdenkään kanssa ollut väsynyt koskaan. Toki sitä normaalia "vanhemman väsymystä" on ollut ja on edelleenkin, enhän ole enää mikään kovin nuori. Tällä hetkellä neidillä on toivottavasti joku tiheän imun kausi ja pari yötä on syöty 2h välein. Tässäkin toki hyvä se, ettei vauva varsinaisesti herää missään välissä, joten voin hänet vain nostaa viereen ja siitä takaisin sänkyyn syönnin jälkeen. Kuitenkin se on hieman tietenkin omia yöuniani verottanut, joten hieman väsyneempi olen nyt ollut.

Täytyy tässä vaiheessa tunnustaa, että väsymykselle voisi kokeilla jotain ihan peruskonsteja, kuten syödä terveellisemmin tai nauttia vitamiinilisiä :). Olen vain todella huono itse muistamaan ottaa mitään, välillä unohtuu antaa lapsillekin perus D-vitamiinit.

Vauvalle olen nyt yrittänyt opetella joka päivä antaa tipat ja siihen saimme helpotusta, kun Blogiringin kamppiksen myötä saimme sekä Mini Sun-, että Rela Drops vitamiinit käyttöömme! Olen nyt antanut vuoropäivin molempia viikon verran.
Mini Sunissa uutuutena on oliiviöljy (extra virgin) sekä helppo pipettiannostelija. Oliiviöljypohjainen vitamiini on luonnollisempi, kuin vastaavat muut vitamiinilisät, sillä niissä usein käytetään pitkäkestoisia MCT- öljyä kookos- ja palmuöljystä. Näistä ei ole meille tullut minkäänlaisia oireita, toisin kuin joskus aikanaan neuvolan antamista tuli pojille vatsan väänteitä (jolloin vaihdoimmekin vesipohjaisiin). Mini Sunia annostellaan 5 tippaa päivässä, joka turvaa päivittäisen suosituksen, 10 mikrogramman saannin D- vitamiinia. Sivuilla lukee, että tuote on neutraalin makuinen, mutta meidän keskimmäisen mielestä ei kovin hyvälle maistunut, joten ei suostunut ottamaan lisää :D. Pääasia kuitenkin, että vauvalle kelpaa, sillä meillä pojat ottavat mieluiten vitamiininsa tabletin muodossa (koska maku!) :).
Rela dropsit onkin meille tuttuja, sillä niitä meiltä löytyi jo ennestään kaapista. Näissä uutuutena on uusi ulkomuoto. Vanha pullo on vaihtunut tuubiki, josta on paljon helpompi saada tipat lusikkaan! Ihan huippu keksintö minusta! Rela dropsissa on mukana hyviä maitohappobakteereita, jotka auttavat parantamaan vauvan vastustuskykyä. Relaa annostellaan myös 5 tippaa, joka sisältää 10 mikrogrammaa D3  vitaamiinia, sekä 100 miljoonaa maitohappobakteeria. Vaikka meillä vauvalla ehti jo flunssa käväistä, toivon että nämä auttaisi jatkossa torjumaan pahimmilta taudeilta (kuten noro jne).

Sekä Mini Sun Dropseja että Rela Dropseja voi nauttia koko perhe, ei siis ole pelkästään vauvoille tarkoitettu tuote. Meillä pojat ovat jo tottuneet hyvän makuisiin, pureskeltaviin tabletteihin, joten he saavat jatkossakin niitä. Päätin myös näiden myötä käydä apteekissa ja hoitaa myös oman D3 vitamiinin saannin kuntoon, ja ostin itsellekin nyt vitskut käyttöön! On mielenkiintoista nyt seurata kuinka vitamiinilisä auttaa minua itseäni ja nähdä myös tuleeko vauvalle saamistaan vitamiineista oireita. 

Yhteistyössä Verman

No comments:

Post a Comment