2 Apr 2013

Danonino -grow your own garden!


Pääsin mukaan ensimmäiseen kampanjaan Blogiringin kautta, jee :). Kampanja tulikin juuri sopivasti ja onneksi norovirus ehti lähteä lipettiin, jotta päästiin pääsiäisenä mieluisan puuhan pariin. 

Lasten välipala, eli Danonino rahkat, ovat meillä suosittuja välipaloja/makupaloja. Ne ovat itseasiassa ainoita jugurtteja/rahkoja joita itse syön ;). Me siis ostetaan näitä usein. Viime vuonna Danoninolla oli myös Kasvata oma puutarha- kampanja, jossa purkkien mukana tuli siemenkortteja. Niitä sai sitten istuttaa purkkeihin ja seurata niiden kasvua.

Me kasvatettiin viime keväänä muistaakseni tilliä ja basilikaa.

Myös siis tänä keväänä rahkapurkkien mukana tulee siemenkortteja, joten jokainen voi kasvattaa näistä oman kasvihuoneen!

Me saimme yhteistyön merkeissä ihan oikean mini kasvihuoneen siemenineen ja multineen. Pääsimme siis tositoimiin, kun saimme laittaa tilliä, kukkakaalia, parsakaalia sekä basilikaa kasvamaan!
Danoninolle on tullut uutuusrahka mansikka-classic ja siitä on tullut meidän suosikki. Olemmekin ostaneet niitä heti kun ne on kauppoihin tulleet ja laitoimme siemenet niihin kasvamaan.
 D:llä oli hauskaa laittaa multaa purkkeihin ja tekikin aika tarkkaa työtä ;).
Mini kasvihuone on aivan ihana ja pääsee kesäksi parvekkeelle, kunhan pakkaset väistyisivät. Nyt kasvihuoneessa nököttää neljä purkkia, joista jokaisesta toivottavasti kasvaa meille syötävää. Kunhan Danonino purkit käyvät versoille pieniksi, laitan laatikkoon hieman isommat purkit ja yritän korisella pohjankin jotenkin kivaksi, laitan sitten kuvia, kun se toteutuu.
Haastankin jokaisen ostamaan Danoninoja ja tekemään siemenistä oman kasvihuoneen. Niiden kasvua on mielenkiintoista seurata ja saa niistä sitten omaan ruokapöytään aineksia. Meidän basilika etenkin viime vuonna kasvoi todella isoksi ja maukkaaksi. Kevät kevät, tule jo!

Laitoimme nämä itämään Perjantaina ja eilen jo näkyi pilkistävä verso parsakaalissa!! :)




Yhteistyössä Danone.


2 comments:

  1. näitä taisi olla viimevuonnakin? laitettiin kasvamaan joskus kesällä ulos, ja ei kyllä kasvanut mitään :) ehkä oli vähän liian sateinen kesä niille..

    ReplyDelete
  2. Joo, viime vuonna oli kanssa. Me saatiin kyllä kasvamaan hyvin, nytkin nuo jokainen on jo kasvamassa purkeista yli, eli hyvin toimii :).

    ReplyDelete