22 Jul 2014

Beach life!

Ihanat ilmat ovat suosineet nyt jo jonkin aikaa ja rannalla on tullut pari kertaa käytyä. Mies on ollut töissä koko kesän tähän asti, joten meidän parit rantavierailut ovat ajoittuneet ilta-aikaan. Viikonloppuna kävimme testaamassa meille uuden rannan, illalla tosin vaikka mies kotona olikin. Rannalla oli lämpimänä ilmalla paljon porukkaa, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Meillä molemmat pojat tykkäävät pulikoida vedessä, vaikka O:n mielestä se on hieman kylmää ;). D menee nyt jo lähes suoraan veteen ja ui kellukkeilla hienosti. Ilmoitinkin hänet syksyksi  uimakouluun, jotta ensi kesänä ei ehkä tarvitsisi kaikenmoisia apuvälineitä pinnalla pysymiseen :).
Meidän pienin vesseli on oikein mainio ulkoilukaveri ja nauttii suuresti ulkoilusta. Perässä saa tietenkin olla jatkuvasti, sillä vauhti on kova ja ihan kaikki ympärillä kiinnostaa. Eväitä täytyy aina olla mukana ja vaatteet riisutaan pääosin itse pois :D.


Olen jonnekin jemmannut O:n uikkarit, joten rannalle ollaan menty ihan vain vaipoissa. Meillä on alusta asti ollut käytössä Liberon vaipat, koska koin ne jo D:n aikana parhaiksi meidän rimpuloille. O käyttää edelleen kokoa 4 ja luultavasti sillä mennään loppuun asti.
Tällä hetkellä siis käytössä on Up & Go- malli. Teippivaippoja ei ole ollut käytössä enää pitkään aikaan. Syksyllä kun alkaa tarha, niin täytyykin kyselä haluavatko teippivaipat vai kelpaako housuvaipat sinne :).

Missä iässä teillä on luovuttu vaipoista? Entä mitä merkkiä käytätte?

Yhteistyössä Libero


2 comments:

  1. Esikoinen oli päiväkuiva vajaa kaks ja tää kuopus on aika lähelle päiväkuiva 1v10kk. Yökuivuutta en edes odota hetkeen. Molemmat ollu hoikkia ja käytetty Pampersia kokoon 5 asti, housuvaippoina siis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, hienoa että alle 2v jo päiväkuiva :). Meillä ollaan oltu paljon sisällä vaipatta, mutta kakat ja pissat tekee lattialle :D. Katsotaan sitten ensi kesänä jos jättäisi vaipat pois.

      Delete