20 Sept 2014

Autumn gear, Molo + Bugaboo Bee

Syksy on tulossa vaikka suhteellisen lämmintä onkin vielä ollut (ihanaa!). Ensi viikolle luvataan jo kylmempiä ilmoja ja onneksi poikien vaatetus on kohdillaan sitä odotellessa. O:lle mahtuu vielä erinomaisesti 80cm Molon haalari ja voipi olla että menee vielä keväänkin, kun kasvaa niin hitaasti. 

Tämä rainbow- kuosi on kyllä yksi suosikeistani. Se on niin ihanan värikäs ja saa aina kehuja kaikilta. Tarhan pihalta tunnistaa helposti oman lapsen ja onhan se myös helppoa tarhantäteille tunnistaa kenen haalari on. Meidän poikien ryhmissä ei ainakaan toistaiseksi ole koskaan kenelläkään ollut samaa haalaria/pukua. Villervallan pipot ovat myös ihania ja vaikka meillä pipoja riittää, tarttuu joko tämä turkoosi tai musta aina päähän laitettavaksi. Haluaisin vielä ainakin punaisen, eikä oranssikaan paha olisi ;).

Lisäksi olen laittanut meidän Beet syksykuosiin :D. Tilasin jo aiemmin kesällä Babyplussasta off white- värisen kuomun ja nyt vaihdoin kesäkuomun siihen. 
Olen myös joutunut tekemään meidän n. vuoden vanhoista rattaista reklamaation, kun tuon istuinkankaan etureuna rupesi repeämään saumasta. Reklamaatio kesti kaikkineen 5kk ja vihdoin torstaina sain Bugaboon itse lähettämänä uuden kankaan. Rattaat uusine kuomuineen ja istuinkankaineen tuntuu taas ihan uusilta. Salaa tosin haaveilen mustasta rungosta ;) mutta eipä sitä taida kannattaa vaihtaa. 

Kunhan pienemmän miehen toppahaalari saapuu, postailen poikien talvivaatteistakin jotain. Vielä ei kaikki ole kasassa, mutta osittain kyllä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

3 comments:

  1. Mä ootan hiihkuen, että päästään vetään rainbowt päälle, toistaiseksi ei oo tarvittu :) Ensi viikolla viilenee? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on toi haalari ollut käytössä jo lähes joka päivä, kun päiväkotiaamuina on ollut n. 10 astetta ja ulkoilevat heti aamusta, niin täytyy tuolla pirpanalla olla lämmintä päällä :D. Mutta tuo vaan on niin ihana!

      Delete
  2. Tuo Rainbow on niin hyväntuulinen ja raikas puku, tykkään tosi paljon! Kaverin lapsella on sama ja ihastelen aina sitä :)

    ReplyDelete