11 Jul 2015

For the little one

Tänään vaihtui viikot ja nyt ollaan yli puolenvälin, viikolla 21+0. Aika menee kyllä todella nopeasti ja itseasiassa tämä raskaus on ensimmäinen, kun en ole juuri mitään vielä ostellut. Vaatteita on tosiaan vain muutama hassu kappale jemmassa, vaunulelun ostin Englannista ja käytettynä ostin untuvapussin. Muuta ei vielä ole. Olen kaikki pienet vauvanvaatteet ja harsot myynyt, joten niitä on pakko ostaa kasa. Pinnasänky meiltä onneksi löytyy...mutta mikäli O nukkuu siinä vielä silloin, niin täytyy hommata käytettynä joku pienehkö (meillä on Brion Sleep, joka nyt ns. juniorisänkynä O:lla, eli voi olla että hän jatkaa siinä nukkumista). Vaunut on aika päiviä sitten myyty pois (meidän ihanat Buffalot! :´( ), joten uudet täytyy hommata. 

Untuvapussiksi löysin käytettynä Elodie Detailsin ihanan vaaleanpunaisen makuupussin, joka vaikuttaa ihanan pehmoiselta ja lämpimältä. 
Aion tälle kolmannelle ehdottomasti antaa tuttia ja opettaa sitä syömään, olisi O:n aikana helpottanut, mutta hän ei sitä koskaan oppinut syömään (sairaalassa söi, mutta kotona ei enää). Samoin tuttipullon kanssa, hän ei kertaakaan siitä syönyt...nyt opetetaan syömään, koska se helpottaa huomattavasti elämää. Ihania tuttiketjuja olenkin jo katsellut, samoin tuttipulloja ja saatan päätyä noihin Ainun anti-colic tuttipulloihin. Tutteina sairaalassa käytetään noita ensitutteja, joten ehkä niitä muutamat ostan ja katsellaan myöhemmin mikä tuntuu hyvältä.
D on syönyt tuttia, juonut pullosta ja olen imettänyt, mutta hänen kohdallaan imetys onnistui vain rintakumin avulla, kun O:lla sellaista ei tarvittu. Hieman siis jännittää kuinka nyt kolmannen kohdalla nämä asiat menevät.

Kuulisin mielelläni kokemuksia ylläolevista jutuista. Onko jollain ollut tuo Elodien pussi? Entä onko teillä ollut käytössä nuo MaMin pullot?


6 comments:

  1. Tuo mamin pullo on ehdoton! Molemmilla ollut käytössä ja minillä vieläkin. muut ei oo ees kelvannut :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! Toivotaan että toimisi meillä. D:llä oli aikanaan Tommee Tippee- pullot käytössä ja tykkäsin kyllä myös niistä, mutta noita MaMeja saa ostettua myös paljon helpommin kun niitä myydään melkein missä vain.

      Delete
  2. Ihanaa lukea sun vauvapostauksia, itsella rv 31, toinen poika tulossa ja valmisteluja pitaisi aloitella. Kaikki on ensimmaiselta tallessa mutta jotain uutta haluaa vaikka mitaan ei oikeasti varmaan tarvis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea kovasti!! On kyllä ihana taas postailla vaihteeksi vauvajuttuja ja etenkin jos sitä tyttöä nyt odotellaan, niin sitä enemmän tulee vastaan kaikkea ihanaa :D.

      Delete
  3. mulla olisi tiksun vpun untuvapussi, se pidempi. mutta mahassa poika ;) la on ylihuomenna, ja lääkäri povasi synnytystä viimeyölle, joten jänniä aikoja elellään.
    meillä on noita mamin pulloja myös jemmassa, ostin vauvalle vaan uudet tuttiosat niihin, ne on kuopuksen jäljiltä. muistaakseni ehkä sopi jopa aventin rintapumppuun kiinni, en ole ihan varma.. meillä oli kuitenkin yksi pumpun kanssa tullut pullo+3 noita mamin anti colic-pulloja, ja pumppu oli käytössä jotain 8kk ajan.
    meillä oli taas kahden perättäisen tytön jäljiltä kaikkea vpunaista (ja on vieläkin jotain vaatetta, toi makuupussi, tiksun ulkovaatteita jne) joten paljon on ostettu myt sopivammissa väreissä :D

    ReplyDelete
  4. mulla olisi tiksun vpun untuvapussi, se pidempi. mutta mahassa poika ;) la on ylihuomenna, ja lääkäri povasi synnytystä viimeyölle, joten jänniä aikoja elellään.
    meillä on noita mamin pulloja myös jemmassa, ostin vauvalle vaan uudet tuttiosat niihin, ne on kuopuksen jäljiltä. muistaakseni ehkä sopi jopa aventin rintapumppuun kiinni, en ole ihan varma.. meillä oli kuitenkin yksi pumpun kanssa tullut pullo+3 noita mamin anti colic-pulloja, ja pumppu oli käytössä jotain 8kk ajan.
    meillä oli taas kahden perättäisen tytön jäljiltä kaikkea vpunaista (ja on vieläkin jotain vaatetta, toi makuupussi, tiksun ulkovaatteita jne) joten paljon on ostettu myt sopivammissa väreissä :D

    ReplyDelete