10 Jan 2014

Bugaboo Buffalo


Nyt ne ovat täällä! ♥ Toimitus oli nopea, maanantaina lähetettiin ja tänä aamuna lähetti toi paketin kotiin. Tilasin nämä siis Babyplus.nl- nettikaupasta enkä voi kuin suositella. Aivan täydellisen ihana palvelu, kaikki sujui mallikkaasti ja vastasivat sähköposteihin saman päivän aikana. Tilauksen tein sähköpostitse ja he tilasivat nämä suoraan Bugaboolta. Kun rattaat oli saapunut babyplussalle, lähettivät he ne minulle. Yhteensä prosessissa kesti n. 4 viikkoa(joulu + pyhät välissä).

Kasaus oli todella helppo, ei tarvinnut vilkaista ohjekirjaa. Siinä kului n. 5min. Rattaat ovat juuri sellaiset kuin ajattelinkin. Istuin on kivan korkealla, jotta lapsi näkee hyvin ja myös itselle helppo nostaa lapsi kyytiin ja pois. 
Kävimme näillä pienen kauppareissun ja tuo kori on kyllä huippuiso. Siellä matkasi yksi täysi kauppakassi ja toinen olisi mennyt vielä heittämällä päälle. Ulkona satoi, joten tuli kokeiltua myös sadesuoja, joka sisällä meni hyvin päälle, mutta heti ulkona kohmettui sen verran, että oli hankala saada kiinni kokonaan ja näin ollen toinen alaosa jäi laittamatta.
Tilasin itse buffaloiden lisäksi lämpöpussin Andy Warhol- kuosilla, keltaisen istuinpehmusteen joka meni Bee+- rattaisiin, sekä mukitelineen. 

Nyt sitten vaan pitää päästä testailemaan enempikin ja lisää raporttia sitten luvassa :).

Briefly in English
I ordered Bugaboo Buffalo from Babyplus.nl before Christmas and it arrived today. I have to say the customer service was amazing and I would recommend anyone to order from them. They sent me buffalo on Monday and it came this morning, so did not take long.

So far I really like the buffalo. We took it out on a test drive and nothing bad to say. The underneath storage is very big and could fit 2 full bags of shopping. I can't wait to test this further. I will keep posting more about the buffalo when we have used it more. 

6 comments:

  1. Pakko kysyä, että paljonko näille tuli hintaa? Te ette tainneet vauvankoppaa ottaa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vauvakoppa tulee vakiona tähän ja menee suoraan säilöön :). Hintaa tuli pari sataa vähemmän kuin suomesta ostettuna :).

      Delete
  2. Minä taas olen ruvennut haaveilemaan noita Bee+:ta. Pitää harkita tuota nettikauppaa sitten kun ovat ajankohtaiset, vielä ei matkarattaita tarvita kun quinny zappien runko kaukalon kanssa on oikein riittävä meille.

    Näyttääpäs nämä Buffalot kivoille tuon istuinosan kanssa, tavarakoriinkin saa tosi hyvin tavaraa istuinosa paikoillaan kun kopan kanssa tavarakoriin oli vähän hankalampi laittaa isoa ruokakassia, jouduin irroittamaan ensin kopan jotta saan kassin mahtumaan hyvin tavaratilaan.
    Ja mä haluaisin niin kaikkia ihania lisäosia noihin buffaloihin mutta kaikki tuntuu olevan tehty istuinosan kanssa käytettäviksi, lämpöpussin ja istuinpehmusteen ainankin haluan ensi talvelle ja sitten kun tulisi Buffaloihinkin jokin kiva uusi kuomu niin hankin kyllä sellaisen kesää varten. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih..Bee+:t on ihanat!! ;). Suosittelen niitä kyllä ehdottomasti. Kasvot saa molemmin päin ja tavarakori on ISO ja menee suht. pieneen tilaankin...ei tosin voita zappeja koottaessa. Meilläkin oli Zappin runko käytössä siihen asti kun ostin Beet, ja Bee:ssä on nyt adapterit vielä kaukalolle joten toimii niinkin. Ja kannattaa ehdottomasti kysellä tarjousta tuolta babyplussasta.

      Tuo istuin on tosiaan kiva ja alakoriin jää paljon tilaa laittaa tavaroita. Kuomuja odotan minäkin :). Istuinpehmuste on tosiaan keltaisena kesää varten(on nyt bee:ssä) ja joku kiva kuomu olisi tosiaan kiva.

      Delete
  3. Miten käytännössä tilaus siis tehtiin?:-) kyselee buffaloita harkitseva! Oliko kotiinkuljetus kuinka hintava?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lähetin sähköpostia heille ja kysyin tarjousta haluamilleni tuotteille. He laittoivat lähes heti tarjouksen takaisin. Kotiinkuljetus oli muistaakseni 40€.

      Delete