1 Dec 2015

Pink bubble


Huomenna tulee kaksi viikkoa syntymästä. Tämä pieni neiti on niin ihana! Yöt ovat toistaiseksi menneet mainiosti parilla syötöllä. Ensimmäinen unipätkä on ollut 4 tuntia ja seuraava n. 3h eli hyvin menee. Päivisin on hieman levottomampi ja tankkailee usein ja nukkuu lyhyempiä pätkiä. Kuvan mekko + leggarisetin tilasin Nextiltä ja on se vaan ihanaa päästä pukemaan tytölle mekkoja :D. 

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja joululahjapostausta on tulossa. Mitä teillä lapset toivovat lahjaksi?

20 Nov 2015

Little Princess


Meidän pieni tyttömme syntyi 18.11 suunnitellulla sektiolla. ♥ Pienen mitat olivat 3780g ja 50 cm.
Leikkaus sujui kaikinpuolin hyvin. Ensimmäinen yö oli todella kivulias ja vauvakin rauhaton, toinen yö oli jo parempi ja tänään jo kotiuduimme. Jatkamme toipumista oman kodin rauhassa. Isot veikat ovat kovin innoissaan ja varmasti samalla hieman hämillään, saa nähdä miten arki lähtee rullaamaan kolmilapsisena perheenä. Nyt nautimme rauhassa vauvahuuruista ja toivun hiljalleen leikkauksesta.

12 Nov 2015

Baby's coming soon!

Päivät käyvät vähiin 4-henkisenä perheenä. Ensi viikolle on sovittu sektiopäivä, joten sitä odotellessa menee loppuviikko. Vauvaa varten on melkein kaikki kasassa, pinnasänky kaipaa vielä maalia ja jotain pieniä ostoksia täytyy vielä tehdä...siivouksesta puhumattakaan, mutta muutoin kaikki rupeaa olemaan kasassa. 
Sain pari päivää sitten O:n vanhan kaukalon takaisin lainasta ja pääsin pesemään sen kankaat. Kaukalo on taas kuin uusi. Kaukaloon hommasin BabyNest Dauni- untuvapussin, joten vauvaa ei hirmuisesti talvellakaan tarvitse automatkoille pukea. 
Vaunujen sisällä on Elodie Detailsin vaaleanpunainen untuvapussi ja vaunuverhoksi koristelin perus mustan Dookyn silitettävillä strasseilla. Rungossa on mustaa heijastintarraa ja vielä lisänä ihana pöllöheijastin. Vauva sen sijaan saa tuijotella Ainun roikkuvaa pupua :). 
Hoitopöydältä löytyy hoitoalusta, valaisin, peitto, sukkahousuja, harsoja, vaippoja, kosteuspyyhkeitä, rasvoja, liivinsuojia sekä tutit. Laatikoissa on vaatteet ja alhaalla sivukorissa leluja. 

Tänään hain käytettynä äitiyspakkauspeiton + tyynyn ja 3 settiä pussilakanoita. Muutamat lakanat meiltä löytyi jo ennestään ja noilla nyt luulisi pärjäävän vauva-ajan. 

Hurjaa kuinka lähellä synnytys on! Nyt vain odotellaan kiltisti ;).

4 Nov 2015

Crocs for the family!

Huomasin viime viikolla, että Crocs järjestää täällä Tampereen seudulla jälleen kerran varastomyyjäiset, vaikka heidän varastonsa täällä muutti keväällä pois. Aiemmin olen käynyt heidän vastastomyynnissä kerran aikaisemmin ja löysin itselleni nahkasaappaat. Nyt löytyi koko perheelle kenkiä todella hyvään hintaan, joten menin ja sorruin :P.

Itselleni ostin ihan perus crocsit junioripuolelta, ne onneksi mahtuu mun pieneen jalkaan :D. Lisäksi ostin nuo All Cast Luxe Duck Bootit talveen, ovat aivan ihanat jalassa! Miehelle otin All Cast Duck Bootit, O:lle Gust Bootit ja D:lle Star Wars kuosiset lämminvuori clogit kouluun talveksi.

Kaikki paitsi nuo mun clogit löytyi Crocsin nettikaupasta normihinnalla...varastomyyjäisissä hinnat paljon huokeammat joten huippulöydöt tein. Myyjäiset ovat kauppakeskus Veskassa, ulkopuolella olevassa tyhjässä myymälähallissa vielä huomenna klo 10-18. Suosittelen ehdottomasti käymään jos kengistä on pulaa!


26 Oct 2015

The quickest lunch!

Viimeinen postaus Gogreen- kampanjassa ja olinhan tietenkin tämän kanssa hieman myöhässä. En pysy kärryillä enää mistään, kun tämä loppuraskaus näemmä sekoittaa totaalisesti pään. Mielessä pyörii keskiviikon polikäynti, jolloin saan kuulla sektiopäivän jne...

Mutta onnekseni Gogreenin viimeisessä paketissa tuli meille ateriakastikkeita. Mieheni aina manaa, kun ei keksi lounaaksi töihin mitään vaan aina pyörii samat pöperöt tai kalliit lounaat keskustan ravintoloissa. Niimpä mieleeni juolahti kokeilla yhtä ateriakastiketta ja hän saa siitä pariksi päiväksi lounasta. 


Ruokavaliomme on kovin lihapainotteinen, mutta sekä pojat että mies tykkäävät myös kasviksista (itse en ole niiden ystävä niinkään). Päätin liäsätä Mexican Chili- ateriakastikkeen joukkoon kidneypapuja, chili con carne- tyylisesti. Kidneypavut olivat valmiita syötäviksi ja ateriakastike piti vain lämmittää, tuloksena siis aivan superhelppo ja maukas lounas!


Lisäsin kattilaan ensin kastikkeen ja annoin kuumentua. Sen jälkeen lisäsin puolikkaan paketillisen kidneypapuja ja keittelin hiljalleen n. 10min. Kastikkessa ei ole lisättyä suolaa, joten lisäsin hyppysellisen ja lisäksi myllytin hieman pippuria joukkoon. Muuta tämä maukas ateria ei tarvinnut. 

Miehellä on  ollut nyt tapana käydä ostamassa patonkia lounaaksi, jonne sitten kimppaan ostavat täytteita. En siis tehnyt lisuketta tälle, vaan ajattelin hänen voivan dipata patonkia kastikkeeseen tai lisätä kastiketta leivän päälle (kastike on tähän tarpeeksi paksua). 

Kastike on hieman tulista, mutta omaan suuhun ei liikaa. Pavut tasoittavat hyvin tulisuutta,

Tästä kastikkeesta riittää mainiosti vähintään kahdelle, riippuen myös lisukkeista. Jos tämä olisi ollut ruokamme nyt, olisin keittänyt kaveriksi riisiä, mielestäni se sopisi parhaiten.

Tämä on oikeasti aivan supernopea ja helppo ruoka sekä erittäin maukas! Suosittelen ehdottomasti kokeileen, etenkin jos on kiire, supernälkä tai vaikkapa tekemään lounaaksi edellisenä iltana!

Mexican Chili- ateriakastikkeen ainekset ovat:
Tomaattimurska, paprika(vihreä, punainen), vesi, sipuli, keräkaali, tomaattipyre, vihreä linssi, kasvisliemi (purjosipuli, porkkanauute), sokeri, auringonkukkaöljy, valkosipuli, mausteseos (mm. paprikajauhe, chilihiutale, cayenne- pippuri), sitruunahappo, happamuudensäätöaine glukodeltalaktoni,

Yhteistyössä Gogreen sekä Blogirinki.

14 Oct 2015

Autumn snaps

Ilmojen puolesta on ollut syksyistä sekä talvista. Kovin on viimepäivät olleet kylmiä ja olemmekin jo käyttäneet toppahaalaria pihassa varsinkin O:lla, joka saa kylmää herkästi. Nyt kuitenkin taas hieman lämpimämpää ja pärjätään toistaiseksi välikausiasuilla. D:lle menee hyvin vielä kevään Molon takki 122cm ja Haven housut samaa kokoa. O:n 86cm haalari rupesi olemaan pieni, eikä alle mahtunut lämmikettä, joten ostin hänelle tuon 92cm rainbow haalarin käytettynä tilalle. Tämä on vielä sitä vanhempaa versiota, jossa selässä fleecevuori. Lisäksi meillä on alle Mini Rodinin fleece- haalari, jota tarvitaan jo näille keleille alle.

Talvikamppeet rupeaa olemaan kunnossa osaltaan. Tosin D taitaa tarvita jossain kohti 134cm koon housuja ja O:lta puuttuu takki+housut setti. 

Syyslomaviikko nyt puolessa välissä ja vielä täytyisi pari koulutehtävää tehdä :D. Äippälomakin alkaa jo perjantaina...hui!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

5 Oct 2015

Pink for the baby

Mammaloma lähenee parin viikon päästä ja koulun olen saanut harjoittelun osaltakin päätökseen. Enää puuttuu muutamat tehtävät ja sitten voin vain "lomailla". Kovin nopeasti aika menee, minusta jopa liiankin nopeasti. Tässä raskaudessa on käynyt sama kuin edellisissä, etten oikein pääse siihen mukaan ja sitten yhtäkkiä lapsi onkin jo syntynyt enkä ole henkisesti ehtinyt varautumaan. Ehkä vastoinkäymiset ja hoidot mitä olemme tämän lähes 10v aikana käyneet läpi on aiheuttanut tämän osaltaan, etten vaan osaa/uskalla nauttia. Kuitenkin hankintoja on täytynyt tehdä ja niiden osalta ollaankin jo loppusuoralla. 
Suurimman osan vaatteista olen ostanut käytettynä tai alennuksesta, tavaroistakin vaunuja lukuunottamatta kaiken käytettynä. Itseltä puuttuu vielä muutamia tärkeitä juttuja, kuten imetysliivejä jne. mutta nekin vielä ehtii hyvin :).

Välillä selailen nettikauppojen aletarjontaa ja olenkin nyt tilaillut tarpeellisia Babyshopista, Jollyroomista sekä Lekmeriltä. Kaksi tuotteista oli alessa ja kaksi ehkäpä virheellisesti hinnoiteltu, sillä hinnat olivat normaalista PALJON edullisemmat.
 Nämä ihanat Elodie Detailsit olivat ne superhalvat, jotka oli pakko klikata ostoskoriin. Kumpaakaan ei meiltä aiemmin löytynyt (peittoa tai leikkimattoa) ja Elodie on myös aivan ihana merkki!
Pinnasängyn reunapehmuste löytyi alesta, kuten myös hoitoalusta. Ihan inasen olin pettynyt hoitoalustan väriin, joka kuvassa näyttää nätin pinkiltä, mutta oikeasti oli paljon hailakkaampi. Eipä sillä mitään väliä ole ja on oikein passeli hoitopöydälle.

Hoitopöydäksi halusin Ikean Stuvan, mutten raaskinut uutena ostaa ja metsästinkin pitkään käytettyä. Löysin sitten pari kuukautta vanhan, uudenveroisen, Torista ja se koristaakin nyt makkariamme. Laitan kuvia sitten kun makkari on hieman valmiimpi ;). Sinne ollaan nyt vaihdettu vihdoin tapetit, mutta seinältä puuttuu vielä jotakin ja sänky kaipaa päiväpeittoa.

Raskaus on kaikinpuolin edennyt hyvin ja nyt ollaankin jo rv 33+2. Raskausdiabetes onkin ainoa riesa ja joudunkin iltaisin pistämään insuliinia. Arvot kuitenkin pysyneet ihan hyvinä ja käyn sairaalassa kontrolleissa tasaisin väliajoin. Seuraavan kerran menen 3 viikon päästä, jolloin päätetään myös sektiopäivä ja sekös nyt eniten jännittää :).

Nyt kohti uutta viikkoa ja koulutehtäviä ;). Oikein aurinkoista Lokakuun alkua kaikille!

27 Sept 2015

Easywalker Mosey


http://easywalker.nl/product/mosey/
Meille saapui tällä viikolla uudet rattaat, Easywalker Moseyt. Nämä tulivat vähän kuin testiin meille, sillä ihan hirmuisesti näistä ei etukäteen löytynyt käyttökokemuksia suomesta. Nämä on tilattu samasta paikasta kuin Donkeyt, eli BabyPlussalta. Nämä pääsivät eilen testiin, kun lähdimme pienelle kävelylenkille. Nämä tulivat korvaamaan Bugaboon Beet, jotka meiltä nyt myynnissä. Plussana näissä Bee:hen verrattuna isommat renkaat, eli kulkee hyvin todennäköisesti myös talvellakin. Nämä rullasivat asfaltilla erinomaisesti. 
Tähän kokosin muutamat plussat, joita tuli esiin. Kuomu on todella suojaava, kuten kuvasta näkyy ja tuota saa vielä tuostakin pidennettyä kun avaa kuomun takaa vetoketjun. Tavarakoriin on hieman hanaka päästä käsiksi muualta kuin sivuista, mutta se on kuitenkin reilun kokoinen. Turvakaaressa on nivelet, eli koko turvakaarta ei tarvitse ottaa irti. Rattaissa on myös 5- piste valjaat, mutta turvakaaren ansiosta niille ei meillä oikeastaan käyttöä. Aisa on keinonahkaa ja erittäin miellyttävän tuntuinen pitää kiinni. Kasaus on helppo ja tämän saa kasaan istuimen tai kopan kanssa. Meille tuli myös vauvakoppa ja teen siitä erillisen postauksen myöhemmin.

Toistaiseksi nämä tuntuvat kaikinpuolin näppäriltä rattailta ja tulevat meillä matkaratas käyttöön ja silloin kun vain O tarvitsee rattaita.

Näiden lisäksi saimme yllärinä samassa paketissa Easywalkerin Mini Buggy XL matkarattaat, jotka myös pääsivät eilen testiin. Niistäkin teen oman postauksen myöhemmin, mutta voin jo sanoa että nämä Moseyt vaikuttavat huomattavasti paremmilta ;).

6 Sept 2015

Star Wars Lego

Meidän ekaluokkalainen täytti viime viikolla 7- vuotta ja ollaan tässä viikon aikana juhlittu nyt kolmet pienet juhlat. Netflixistä on kovasti innostunut katselemaan piirrettyä Star Wars rebels- sarjaa, joten synttäritoiveena oli Star Warsia, lähinnä legona. Muutaman legon sai lahjaksi ja loput ostettiin lahjarahoilla ja niitä on tässä koottu koko viikko :).
Tällaisia paketteja tuli lahjaksi ja nyt viimeisimpänä kokoamme tuota isointa pakettia. Se on hieman haastavampi kuin nuo muut ja onhan se ainoa ikäsuositukseltaan 8-14. Meillä ei nyt vähään aikaan olla rakennettu legoja ja huomasi hyvin kuinka taito katsoa ohjeita ja tehdä oikein on karttunut iän mukaan. Lähes kaikki muut on tehty ilman vanhemman avustusta ja keskittymiskyky on huomattavasti  nyt parempi.

Legojen lisäksi lahjaksi tuli myös pari valomiekkaa, jotka erityisesti myös olivat mieleen!

Onko teidän 7v nyt mikä IN? Onko Star Wars suosittu? Vai joku muu?

Ja minkä kokoisia 7v teillä on? Meillä mitat 120,3cm ja painoa 20,9kg.

2 Sept 2015

Black Bean muffins with gogreen!


GoGreen kamppiksen osa 2! Saimme paketillisen mm. papuja (kidney, valkoinen, musta ja mix), sekä herneitä. Kovasti mietin mitä niistä kokeilisin ja tekisin ja tuli mieleeni googletella leipomuksia pavuista. Kovin paljoa ei sen kummoisempia löytynyt, mutta Black bean brownies oli yksi mikä nousi joukosta. Lisäksi valkoisista pavuista oli myös tehty muffineja. 

Niimpä selailin muutamia eri reseptejä ja päätin soveltaa oman muffinssireseptin mustista pavuista. Papuja meillä ei syödä oikeastaan koskaan, joten ne on itselle täysin vieras ja uusi juttu. Siksi olin hieman skeptinen kuinka kokeilu onnistuu. Onnistuihan se!

Eli Black bean muffins (12kpl)

2 prk kuvassa näkyviä Gogreen mustia papuja. Huuhtele hyvin.
4 kananmunaa
4 rkl voita tai öljyä
6 ruokalusikkaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
100g tummaa suklaata rouheena
1tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
1tl vaniljauutetta
2dl sokeria

Kaikissa papuresepteissä käytettiin monitoimikonetta, jollaista meiltä ei löydy. Ainoa kone joka meiltä löytyi on sauvasekoitin, johon on pieni kulho ja silppuri. Laitoin siis pavut sinne ja sekoitin ne tahnaksi. Tämän koko taikinan voi siis sekoittaa monitoimikoneessa aloittaen papujen muhentamisella ja lisäämällä sen jälkeen kananmunat jne. 

Itse tein siis näin:

Muhenna pavut koneella hienoksi mössöksi, lisää joukkoon vaniljauute sekä voi, sekoita. 
Erillisessä astiassa sekoita kaakaojauhe, leivinjauhe sekä ruokasooda. Ja vielä erillisessä kulhossa sekoita kananmunat ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää jauhoseos kananmunien sekaan ja sekoita, lisää tämän jälkeen mustapapusekoitus kananmunien joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä pilkotut suklaat. 

Kaada seos vuokiin, lähes täyteen. Paista n. 25min 160C uunissa (kiertoilma) ja nauti jäähtyneenä!

En uskonut että näistä voisi tulla ns. oikeita muffinsseja ja maku pysyisi hyvänä, mutta väärässä olin. Toki koostumus on hieman erilainen kuin jauhoja käytettäessä, mutta oikeasti ei eroa kyllä juurikaan huomaa. Muffinit kohosivat kunnolla ja ovat oikein pehmoisia ja hyviä. Gluteenittomille voin lämpimästi suostella!

Muffinien testaus osui sopivasti D:n 7v pihajuhliin, jonne niitä tarjoilin ;). Kerroin vasta maistelun jälkeen mistä ne olivat tehty ja kaikki yllättyi. Koostumuksesta ei voinut tietää ettei niissä ole jauhoja tai että niissä olisi papuja. Lapsetkin söivät innoissaan! 

Yhteistyössä Lantmännen ja Blogirinki.