12 Feb 2014

New Rodini's

Meille saapui eilen paketti Oii:sta, kun tilatut Mini Rodinin uutuudet saapuivat. Tilasin minille sitten kuitenkin sen Pico- takin, koska tuo vaaleansininen oli niin ihana. Ja toki kuten arvelinkin, niin isohan se on vielä pitkään :). Kokona on siis 80/86 ja mittaa minillä 72cm ja 7,5kg. Mikäli kevään aikana ei isoa kasvuspurttia tule, niin tämä menee ensi keväänä vielä mainiosti. Nyt pistän kiltisti tämän jemmaan odottamaan syksyä.
 D:lle tilasin pandacollegen ja pantteri teepparin. Kokeiltu ei näitä vielä olla, mutta näyttävät olevan sopivan kokoiset n. 110cm mittaiselle.
 Vauva sai myös pandaa haalarin muodossa. Kokona 80/86 eli iso on, mutta menee myös syksylle jemmaan, pienempää kokoa kun meillä on tällä hetkellä käytössä jo tarpeeksi.
Tämä ihana tuulitakki oli ihan heräteostos, koska en ollut tällaisesta nähnyt kuvia etukäteen. Ihastuin siihen kuitenkin niin, että ostin D:lle. Ja takki on livenä vielä paljon ihanempi kuin kuvissa. Nyt melkein mietin pitäisikö vauvallekin ostaa sama vaikka keltaisena ;). 

Kirahveja jäin vielä miettimään ja turkooseja french terryjä. Seuraavassa dropissa onkin sitten myös muutama kiva juttu, joten siitäkin pakko pari juttua ostaa.

Onko teille kotiutunut Mini Rodinin keväästä jo jotain? Jos, niin mitä?

15 comments:

  1. Tulihan sieltä molempia sinisiä french terryjä, oli niin ihanat värit. Vielä harkinnassa tuo beige panda, mikä koko sulla on D:lle noissa paidoissa? Jaa-a ja mitähän sieltä on vielä tulossa....

    ReplyDelete
    Replies
    1. French terryjä mäkin jäin vielä miettimään ja taisivat olla suosittuja kun ainakin Oii:sta loppui :/. D:llä kaikki rodinit on 116/122 kokoa ja on sopivia/hieman reiluja. Tulossa on ainakin ihania tukaaneja ♥.

      Delete
  2. Oi, toi tuulitakki? on kyllä tosi kiva. :) ei oo meille kotiutunut mitään ja tuskin kotiutukaan! Vaatteita kun tuntuu olevan aika riittämiin tällä hetkellä. :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuulitakki on ihan tosi kiva. Vesipilari 3000mm eli pitää vettä, samoin on myös hengittävä. Oikeastaan täydellinen suomen kevääseen, kesään ja syksyyn. Mun pitää käydä noi vaatteet läpi, varmasti löytyisi kasa kaikkea myyntiin, niin mahtuu nämä uutuudet paremmin ;).

      Delete
  3. Ihania juttuja teille tuli! Meille tuli tummansininen Pico ja norsuja, ja tuota pandacollegea vielä mietin kun olisi niin ihana :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Norsutkin oli ihania, toivottavasti niitä jäisi aleen, voisi ostaa jotain alestakin ;). Ihan liikaa kyllä kaikkea ihanaa.

      Delete
  4. Oi tuo on aivan erityisen ihana tuo viimeinen tuulitakki! :) Tosi menevän näköinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuulitakki on ihana! Yritän jos saisin otettua siitä sovituskuvia tänään, päällä on vielä kivemman näköinen :).

      Delete
  5. On ja postasinkin !! Molemmat takit on i-ha-nia !!! <3


    ReplyDelete
    Replies
    1. Kävin kurkkaan teidän ihania lapsia ja ihania vaatteita teillekin kotiutui! :). Takit on kyllä huiput. Toivotaan vaan, että tuo pico edes joskus menisi :D.

      Delete
  6. Ihania! Mä haluaisin vauvalle kevääksi pico-haalarin, mut mitoitus mietityttää. Harmi kun ei ole kokoa 74/80cm, se ois varmaan kevääksi sopivin . Tuo tuulitakki on ihana! Tekisi mieli ostaa pojille tuommoiset. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä oli viime syksynä pico 68/74 ja minusta oli sen verran naftia että oli ihan sopiva tuolle minille. Tuulitakki on tosi raikas ja ihana yllätys mallistossa.

      Delete
  7. Heips, kiinnostaisi tietää minkä kokoisen tuulitakin valitsit D:lle? Ja tietenkin minkä pituinen D on? Vastaako mitoitus normaalia vai onko reilua..? Kiitos jos ehdit vastata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuulitakki on kokoa 116/122, naftihkoa mitoitusta ja juuri sopivan kokoinen D:lle joka n. 110cm pitkä. Yritän saada sovituskuvan, niin teen siitä erillisen postauksen :).

      Delete
  8. Toi Pico on kyllä niin ihanan värinen! Sopii teidän minille tosi hyvin tuo väri :)

    ReplyDelete