7 Apr 2018

Kuulumisia

Olin hieman järkyttynyt, että edellisestä postauksesta oli kulunut kaksi vuotta! Olen siis viimeksi kirjoitellut kun tyttö oli vauva. Uskomatonta, kuinka nopeasti aika on mennyt.

Amy aloitti päiväkodin syksyllä 2017, eli hieman vajaa 2- vuotiaana. Hän kävi tarhassa vain 2-3pv/vkossa, kunnes nyt sain itse töitä Tammikuussa, jolloin on lähestulkoon kokopäiväisesti. Teen vuorotyötä (aamu ja ilta), joten päiväkotipäivistä ei välttämättä onneksi tule kovinkaan pitkiä.

Amy kuitenkin tykkää kovasti olla tarhassa, menee sinne aina mielellään ja joka päivä on ollut hyvä päivä. 
Keskimmäinen poika täytti myös jo 5v ja vanhin tulee syksyllä 10v! Ihan mielettömän hurjaa!




Kävimme tuossa pari kuukautta sitten otattamassa kolmikosta kuvia Pirittalla. Kuten aiemminkin, hän sai taas otettua ihan mahtavia kuvia kaikista, yhdessä ja erikseen. <3 nbsp="" p="">

Muutoin meillä arki on sitä tavallista lapsiperhearkea. Mitään ei juuri ehdi normaalin elämisen ohella. Kesälle on suunniteltu Englannin matka, viimeksi olimmekin koko perheellä 3- vuotta sitten, eikä sukulaiset siellä ole vielä nähnyt Amya. Lähdemme Kesäkuun loppupuolella ja olemme hieman reilut 2 viikkoa. 

Kevät saapuu hiljaa, mutta toivottavasti varmasti, sitä siis tässä odotellessa. Tässä kuussa tiedossa Lapsimessut, joihon olisi tarkoitus lähteä taas kerran, riippuen kuitenkin työvuoroista. 

En tiedä onko täällä enää seuraajia/lukijoita tai löytääkö kukaan perillekään, mutta saa jättää puumerkkiä, mikäli siellä joku on :).

Mukavaa viikonloppua!

5 Apr 2018

Paluu...

Yritän ryhdistäytyä ja palata blogin pariin.  Johan tässä on aikaa vierähtänyt. Meidän neiti täytti kaksi Marraskuussa ja on jo iso omatoiminen tyttö.


Jatkan paremmalla ajalla lisää kuulumisia.