30 Dec 2013

Double trouble



Vuosi vaihtuu kohta, kyllä on mennyt tämä vuosi nopeasti. Paljon on tähän vuoteen mahtunutkin. Saimme ihanan toisen pojan, joka on vuoden aikana kasvanut minitaaperoksi :). Hän oppi joulun alla kävelemään ja nyt tepastelee kovasti. Hauskinta on, että tuo on vaahtosammuttimen kokoinen pätkä, joten on kyllä tosi söpön näköistä pienen taaperrus. 

Pojat leikkii välillä hyvinkin keskenään, välillä nahistellaan :D. Eilen illalla pojat sotkivat oman huoneensa ja hauskaa oli molemmilla. 
Meidän pienin muru on edelleen hampaaton. D:lle tuli ekat hampaat pari viikkoa 1v synttäreiden jälkeen. Luulen että samoin käy tälläkin kertaa, en siis ihan vielä niitä odottele. Karkea ruoka onneksi maistuu hampaattomana hyvin, toisin kuin D:lle aikanaan. 

Saa nähdä mitä vuosi 2014 tuo tullessaan. Heti ekana viikkona D joutuu leikkaukseen, joten sairaalassa vietämme jonkun aikaa toipuessa. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Mies lähtee myös joksikin aikaa Englantiin auttamaan leikkauksesta toipuvaa isäänsä, joten pyöritän hetkisen arkea yksin. Syksyllä yritän itse päästä opiskelemaan hoitoalaa ja D aloittaakin jo eskarin(hui!). Voi myös olla, että opiskelujen vuoksi pienin joutuu hoitoon, mutta sen näkee vasta sitten myöhemmin. Voipi siis olla, että ensi vuodesta tai ainakin syksystä tulee kiireinen.

Nyt me taidamme odotella sitä lumisadetta saapuvaksi, jotta ulkona olisi edes vähän valoisampaa. Lisäksi uusia menopelejä odotan saapuvaksi kuin kuuta nousevaa :D. 

KIITOS TEILLE KAIKILLE LUKIJOILLE KULUNEESTA VUODESTA!
KIITOS KIVOISTA KOMMENTEISTA!
KIITOS ARVONTOIHIN OSALLISTUMISISTA!

KIITOS ETTÄ OLETTE MUKANA! 

TOIVOTTAVASTI ENSI VUONNA OLISI HIEMAN ENEMPI AIKAA BLOGATAKIN, KUN VAUVAKIN ON JO ISOMPI :).

OIKEIN IHANAA UUTTA VUOTTA!!

23 Dec 2013

Christmas tree and wishes

Tänä vuonna kuusen hankinta oli yllättävän helppo. Kävelimme sisään Bauhausiin ja ensimmäinen silmiin osunut kuusi oli sitten se the kuusi! :) Meillä komeilee reilu 150cm korkea, nätti kuusi joka sai eilen koristeet ylleen. Huomenna syömme masumme täyteen mm. nyhtöpossua, kinkkua, laatikoita sekä karjalanpaistia. Aamupalaksi on tietenkin riisipuuroa. Pukki vierailee iltapäivällä ja ilta taitaa mennä uusia leluja ihaillen ♥. 


Toivotan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista Joulua!

Merry Christmas to all!!

20 Dec 2013

Miniman and lights

Kyllä on pimeetä :/. Toisaalta, ihana että on lauhaa eikä kovia pakkasia, mutta lunta saisi kyllä olla maassa valoa antamaan. Ajelimme varhain aamulla neuvolaan kontrolliin, jossa minimiehen 11kk mitoiksi saatiin 7280g ja 69.9cm. Eli on todellakin mini! D oli samassa iässä muistaakseni 9kg ja 73cm, joten tämä laahaa kyllä tosi jäljessä. Ei sillä, taidoiltaan on kehittynyt normaalisti, jopa ikäisiään edellä, sillä nyt on ruvennut parin viikon sisään kävelemään. Energiaa kuluu päivässä liikkumiseen hurjan paljon eikä näemmä riitä kasvuun.

Seuraava neuvola on 1v, katsotaan millaisia mittoja sitten saadaan, tuskin kuitenkaan kovasti taaskaan kasva.

Joulumieli on kyllä kateissa pimeyden vuoksi. Eilen kuitenkin asentelin hieman valoja ja lisäsin kynttilöitä. Viikonloppuna haetaan kuusi ja koristellaan, jotta edes hieman toisi joulun tuntua. Lahjat on kutakuinkin hankittu, ruokakaupparuuhkaan on pakko mennä viikonloppuna :).
 Aamun pimeydessä.
Ja meidän superminimies ♥.

Mites teidän jouluvalmistelut? Tuntuuko teistä yhtään joululle?

17 Dec 2013

Winners...ohoi!!!

Angry birds- tyynynpäälliset odottavat edelleen voittajiaan!! Hopi hopi tarkastamaan pari postausta alempaa oletko voittanut! Arvon ennen joulua uudelleen, jos voittajat eivät ota yhteyttä.


12 Dec 2013

Bugaboo Bee +


Tilasin syksyllä meille matkarattaiksi Bugaboo Bee +:t. Kokeilin niitä ensiksi ruotsin matkalla ja tykästyin niin, että tilasin ne. Meitä palveli 3 vuotta hienosti Quinnyn zappit, jotka toimivat moitteitta ja lähtivät uudenveroisina kohti uutta perhettä.

Beet ovat siitä paremmat kuin zappit, että aisa on yhtenäinen, jolloin yhdellä kädellä voi helposti ohjata. Lisää plussaa saa taivaallisen kokoinen tavarakori, joka zappeissa oli onneton. Kuomu on myös parempi ja toki se, että nuo saa makuuasentoon sekä istuimen käännettyä molempiin suuntiin.


Rattaat ovat pienet ja erittäin helposti kasattavat. En kertakaikkiaan löydä mitään negatiivista, paitsi toki hinta. Siksi kannattaakin selata ulkomaisia nettikauppoja, koska usein niistä saa edullisemmin kuin suomesta (valitettavaa, mutta totta jos on tiukka budjetti). 

Niimpä tilasin itse Moeders Mooiste- nettikaupasta omamme ja hintaa tuli hieman yli 100€ vähemmän kuin suomesta. Postia ei tarvinnut odottaa viikkoa kauempaa ja paketti tuotiin kotiovelle. 

Rattaat ovat olleet meillä käytössä Lokakuun alusta alkaen ja ovat edelleen lähes päivittäisessä käytössä kauppareissuilla tai muuten kun auton kanssa kuljetaan. Tänäänkin ollaan kuljettu sohjossa ja liukkaalla ja ties missä ja hyvin pelittää :). Olen ostanut käytettynä ilmettä tuomaan pari lisäkuomua, keltaisen ja sinisen, joita voi vaihdella mielen mukaan. Organizeria ja kaukaloadaptereita lukuunottamatta muuta Bugaboo sälää ei ole näihin, joten leikkasin lampaantaljaan reiät, jotta saimme talveksi lämmikettä. Toimii erittäin hyvin ja on varmasti lämmin.


Vauva tykkää näissä istua ja nukkua. Ehkä kaipaisin näihin turvakaarta, koska kankaat ovat aika liukkaat. Eipä tosin haittaa, kunhan valjaiden kiristykset ovat kohdallaan (meidän vauva vaan on kova liikkumaan ja kaipaa hieman liikkumatilaa rattaissakin). 

Olen luvannut postausta meidän lukuisista (köhöm! ;) ) rattaista/vaunuista ja se on alkuvuodesta tulossa, kunhan saan meidän VIIMEISET vaunut kotiin asti :D. En siis toistaiseksi ole ollut tyytyväinen (ainakaan tarpeeksi) mihinkään rattaisiin mitä tähän mennessä meillä on ollut joten tilasin nyt yhdet ihanuudet ja ne saa mennä meillä loppuun asti, PAKKO! :)

Löytyykö teiltä Bee- rattaita?

11 Dec 2013

Angry Birds winners!!!

Nyt vihdoin ehdin arpomaan Angry Birds- tyynynpäällisten voittajat!

Ensimmäisenä kommentti numero 7, eli 

Voi meidän poika just näistä innostunut! mukana ollaan:)

Ja toisena kommentti numero 93, eli

Mukana ^_^

ONNEA!!!

Ottakaahan pikaisesti yhteyttä, jotta saadaan tyynyliinat hyvissä ajoin matkaan!
Kiitos kaikille osallistumisesta!

8 Dec 2013

Sunday afternoon

Tänään olen käynyt vielä uudemman kerran Vapriikin valkeassa joulussa, juossut hakemaan Ikeasta lipastoa ja hyllykköä ja siivonnut vieraita varten kotona :). Kohta menee joulutortut uuniin ja kahvi tippumaan. 
Vapriikista löysin ihanan taulun, joka on kuin tehty meidän olkkariin. Työpöytäkin on saanut somistetta mm. paulin palleroista, fermin keraamisesta alusesta (käytän kahvimukin/juomamukin alusena) sekä ihanasta hiirimatosta jonka tilasin pojista. 




Hain poikien huoneeseen vielä yhden expeditin, joten toivottavasti saadaan huone kuntoon ja siitäkin pian kuvia :).

Mukavaa alkavaa viikkoa!

7 Dec 2013

Remember!!

Pikku muistutus ja pari vinkkiä :)

Vallilan Angry Birds- arvonta on käynnissä vielä huomisen TÄÄLLÄ.

VIXVAX tarjoaa lukijoilleni edelleen -30% syksyn uutuuksista koodilla 'lastenvaateralli'.

KODIN1 on kaikki vallilan kodintekstiilit -30% tarjouksessa plussakortilla 10.12 asti! 

TAMPEREELLA on vielä huomenna Designtori Joulu Pakkahuoneella ja ihana Vapriikin valkea joulu- tapahtuma Vapriikissa. Kannattaa käydä katsomassa! Itse kävin tänään ja mukaan tarttui pieniä ihanuuksia :)


Jokos teillä on joululahjat ostettu? 
Itse löydän itseni selailemasta nettikauppoja näin iltaisin, josko vielä jotain ostaisi tai jos vaikka löytyisi itselle jotain kivaa ;).

4 Dec 2013

Photos


Kovin vähän olen ehtinyt kuvaamaan kameralla, mutta kännykkä ja etenkin instagram on räpsynyt verrattain usein. Tässä pieni kuvakollaasi parin viikon ajalta, jotka olen postannut instagramissa. Meitä voi siis seurata siellä nimimerkillä lastenvaateralli.

Meidän mini täytti viikko sitten 10kk ja kävimme kasvukontrollissa neuvolassa. Pituutta oli tullut vihdoinkin paremmin ollen nyt 69cm(4cm lyhyempi kuin D samassa iässä), paino laahaa edelleen ollen vain 7250g(D oli yli 8kg). Pienuudestaan huolimatta Mini on ketterä, ottaa askelia, kiipeilee ja touhuaa koko hereilläoloajan. Nyt on ruokakin vihdoin ruvennut maistumaan ja toivotaan että se kasvukin sieltä tulee pian.

Tänään on D:llä tarhassa joulujuhla, joten sinne suunta. 

Muistakaahan osallistua Angry Birds- aiheiseen arvontaan täällä

Oikein hyvää itsenäisyysviikonloppua kaikille!!

1 Dec 2013

Angry Birds giveaway!!

Joulukuun ensimmäinen ja minulla on ilo laittaa pystyyn ihana arvonta, jossa voi voittaa kaksi Vallilan Angry Birds- tyynynpäällistä! Tässä on oiva lahjaidea kenelle vain, joten kannattaa osallistua.

Meille kotiutui yhteistyön merkeissä Vallilan Angry Birds- verhot sekä tyynyt, joista enempi kun olemme saaneet poikien huoneen kuntoon. Sain myös arvottavaksi kaksi settiä tyynynpäällisiä, eli 2 voittajaa jotka saavat kaksi tyynynpäällistä kumpainenkin. 

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen alle. Arvonta-aikaa on 8.12 asti, muistathan tulla kurkkimaan oletko voittanut. Laitan tyynynpäälliset postiin heti seuraavalla viikolla, niin ehtii hyvin joulupakettiin :).

Onnea arvontaan!

27 Nov 2013

Xmas pressies -20%

Olen tässä jo parina iltana käynyt läpi monia nettisivustoja katsellen kivoja joululahjoja. Tänä jouluna emme halua mahdottoman isoa leluvuorta, koska tilaa ei ole. Löysin sattumoisin alexandalexa.com sivuilta kaikki lelut -20% ja pari tuntia kahlasin sivuja läpi etsien jotain järkevää ja kivaa. Lopulta laitoin tilaukseen pari kirjaa, pelin, D:lle yhden lahjan ja vauvalle yhden.
 Fisher pricen uustuotantoa ihana piano vauvalle.
 D:lle ihka oikea kamera, joka ensin pitää kuitenkin koota. Kameraan lisäksi musta-valkoista aitoa filmirullaa :). Tämän tiedän olevan oikein mieluinen lahja.
 Vilacin robottipeli molemmille pojille yhteiseksi.
Sekä pari kivaa kirjaa.

Muita lahjoja tulee sitten muilta, eli englannista Lentsikat wii peli ja DVD, yöpuvut. Jotain muuta pitää sitten vielä keksiä suomen sukulaisille ostettavaksi. 

Onko teillä joululahjat jo hankittuna? Mitä lapset toivovat?

25 Nov 2013

New friend Saggo

Saimme jo ennen muuttoa pienen uuden ja tosi mieluisan ystävän. Hän on nimeltään Saggo ja hän syö lasten huolia. 
Saksalainen Sorgenfresser- pehmo popsii paperille raapustetut huolet ja auttaa näin lapsia esimerkiksi nukkumaan yönsä paremmin.


Me olemme kokeilleet muutamaan kertaan kirjoittaa huoli paperille, jonka D on laittanut illalla Saggon masuun. Aamulla lappu on hävinnyt ja niin on huolikin siinä samassa. Tilalle tuli ilo siitä, että lappu on syöty! Voi sitä riemua aamulla ;).

Meillä Saggo on matkannut monesti myös tarhaan kaveriksi. Siitä on muodostunut tärkeä pieni kaveri, jolle voi tarpeen tullen kertoa salaisuuksia tai huolia tai jotain muuta -mitä vain!

Sorgenfresser- pehmoja myy Stockmann sekä muutama pienempi lelukauppa.


Minusta Saggo on aivan mainio idea vaikkapa joululahjaksi. Huolisyöpön omilla facebook sivuilla on meneillään arvonta, jossa voit voittaa valitsemasi huolisyöpön äänestämällä omaa suosikkiasi. Täältä lisää infoa.

23 Nov 2013

Hello!

Viikko on taas vierähtänyt liiankin nopeasti. Tänään olen siivonnut ja järjestänyt ja vaihtanut taas kalusteiden paikkoja. Viikolla kävin ostamassa muutamia kivoja juttuja ja pari kivaa tulossa vielä postin kautta. Ihanaa, kun koti rupeaa pikku hiljaa näyttämään kivalta, kunhan vielä saataisi tuo poikien huone kuntoon.

Ainoa ongelma tällä hetkellä on, että seiniin pitäisi saada jotain, tauluja ja 3 string- hyllyä. Talo vaan kun on uusi, niin seiniin ei saisi kiinnittää mitään mistä jää isot jäljet ja se on hieman haastavaa. Tai toki saa, mutta muuttaessa se pitää korjata eikä meistä kumpikaan oikein osaa sellaisia juttuja kunnolla tehdä.

Nyt mietimme, jos kaksi string- hyllyä laitettaisi tietokonepöydän päälle, koska siinä seinä on betonia ja näin ollen kiinnikkeistä ei jäisi niin isoja jälkiä. 

Tässä taas jotain kuvia kodista :)

 Domdomista kävin hakemassa tilauksen, kun sijaitsevat Tampereella. Ostin samalla myös puisen timanttikoristeen sekä nuo kaksi printtiä tuomaan ilmettä seinään. Lampun löysin ikean outlet osiosta :).
 Vaihdoin siis näiden järjestystä niin kuin ne alkuperäisesti oli. Fermin maton ostin myös domdomista
 Pieni apulainen ♥.
 Timanttiseinä ja pilkistys keittiöön. Ikeasta haimme lopulta pöytäryhmän vaikka alunperin mietimme jotain muuta ja sirompaa. On tuo vaan lapsiperheeseen ehkä kuitenkin sopivin. Pöytä on lisäksi jatkettava, joten saa tarvittaessa isommaksi.


Domdomista on myös tämä ihana fermin puinen tähtikoriste.

Makuuhuoneessa ehdoton lemppari on tuo päiväpeitto ♥. Se on vaan niin huippu! Huomasitteko muuten sivubannerissa Beditin bannerin? Eli koodilla 'lastenvaateralli' saa -10% alennuksen nettikaupasta. En voi kuin suositella näitä. Tuonne nurkkaan on vielä tulossa paulinpallerot valko-pinkkinä piristämään huonetta ja jossain vaiheessa varmasti jotain taulua tai sisustustekstiä seinälle.

Elo on uudessa kodissa siis mennyt mukavasti ja päivät kuluneet vauhdilla. Vielä tosiaan olisi tekemistä, mutta hiljaa hyvä tulee :). Arvontaakin luvassa piakkoin.

Olen hieman miettinyt uuden blogin tekemistä, en tiedä onko järkeä vai ei, mutta lastenvaatteista kun en nyt pelkästään haluaisi blogata vaan myös muista jutuista, niin nimi(ja sen sisältö) tuntuu hieman hölmöltä. Mutta nämä vain mietteitä, saa nyt nähdä mitä keksin :D.

Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille!

19 Nov 2013

Bedit - Zipit

Myönnän olevani todella laiska petien pettaaja, myöntääkö joku muu olevansa? :). Onneksi meille laiskoillekin on keksitty huippukivat päiväpeitot, nimittäin Zipitit. Olette varmaan niistä jo kuulleetkin. Nyt vihdoin muuton yhteydessä mietin, että päiväpeittoasialle on pakko tehdä jotain, sillä meidän makkari on ihan keittiön vieressä ja sinne näkee keittiöön kulkiessa ja eteisestä. 
Halusin siis, että makuuhuone pysyy siistinä, jotta oveakin kehtaa pitää päivisin auki ;). Me saimme yhteistyön kautta tilata jenkkisänkyyn sopivan zipit- päiväpeiton. Valitsin väriksi luonnonvalkoisen ja vetoketjun väriksi pinkin. Olen valintaani enemmän kuin tyytyväinen. Huone on valkoinen seinäpinnoiltaan ja verhotkin tällä hetkellä valkoiset, niin pieniä väriläiskiä on pakko olla.

Huoneeseen on toki tulossa seinälle taulua ja nurkkaan paulin pallerot (pinkki-valkoiset tietty) roikkumaan, joten väriä tulee vielä lisää. 

Vauvan sänkyyn tilasin myös zipitin, sen otin valkoisena vaaleansinisellä vetoketjulla. D:n sänkyyn tilaamme peiton sitten, kun saamme siihen ostettua yhtenäisen patjan(nyt siinä on jatkopatja). 

Täytyy kyllä ehdottomasti liputtaa näiden peittojen puolesta. Ovat erittäin helppoja ja näyttävät hyvältä. Sekä tottakai sängytkin pysyvät siistinä.

 Ihana pinkki ♥

 Peite avataan sivuilta auki ja rullataan yön ajaksi sängyn päätyyn. Aamulla laitetaan peitot nätiksi ja rullataan peite takaisin vetoketjuilla -super nopeaa!

 Kannen saa myös kokonaan irti pesua varten tai voi vaikka tilata erivärisen kannen/pohjan.
 Pinnasängyn petaaminen helpottui paljon Zipitin myötä.
 Ja sänky näyttää todella siistiltä.
Nyt olisi myös teillä oiva tilaisuus tilata vaikkapa joululahjaksi Zipit- päiväpeitto, nimittäin saatte -10% alennuksen koodilla 'lastenvaateralli' 1.12 asti. Viimeistään 8.12 maksetut tilaukset toimitetaan jouluksi. Myös esim. lahjakortti on hyvä idea vaikkapa isovanhempien hankkia ;).

Ja mikä mahtavinta ja miksi kannattaa tilata nyt marraskuussa on, että jokaisesta Marraskuussa tehdystä tilauksesta lahjoitetaan 5€ uuden lastensairaalan hyväksi ♥, mahtavaa eikö?

Mitä tykkäätte kyseisistä päiväpeitoista?

17 Nov 2013

Hey Brother!

This evening...swinging and playing with Elmo.









Tässä meidän poikien tämän päivän iltapuuhat :). Minimies on tänään ottanut 3-4 askelta ja nousee itse tuetta seisomaan. Kova kiire taitaa olla veikan perään.
Tänään olemme saaneet taas kotia hieman parempaan kuntoon ja saimme vieraitakin kakkukahvien merkeissä, kun itse täytin vuosia :). Kovan tuulen takia pysyttelimme ihailemassa maisemia kotoota käsin, pientä kauppareissua lukuunottamatta. Ensi viikolla luvassa kivoja juttuja, joten stay tuned ;).

16 Nov 2013

More of our house

Tomorrow we are having some people over for some cake, so we had to do more cleaning, mainly in the living room. I made a trip to Ikea to get few more things and made my work desk ready. We also went out for a walk in the near by area.

Huomenna meille on tulossa vieraita kakulle ja kahville, joten piti siivota lisää, tällä kertaa olohuoneesta lähti paljon tavaraa roskiin ja/tai kellariin. Vielä huomiselle riittää muutama juttu ja poikien huone on täysin vaiheissa, mutta pikkuhiljaa. Tänään sain oman työpöydän valmiiksi ja hain postista tilaamani String- hyllyt, jotka todennäköisesti tulee tietokonepöydän yläpuolelle. 
Kävimme myös kävelyllä lähiympäristössä.
 Meidän minimies on viikon päästä jo 10kk! Uskomatonta, miten aika kuluu. Kolme askelta on jo ottanut ja seisoo hienosti ilman tukea ja nousee välillä itsekin seisomaan tuetta. 



 Ikkunastamme tänään näkynyt nouseva täysikuu :).
 Työpöytäni. Tuoli pitää maalata ja mietin joko vaaleanpunaista tai ihan vain valkoista. 
Tv- taso siirtyy toiselle seinälle, kunhan keksimme miten johdattaa johdot toiselle puolelle huonetta ilman, että jättäisivät jälkiä. Lisäksi taustaan pitää porata reiät johdoille, jolloin digiboxi ym. saadaan kaappiin. Eli hommaa kyllä vielä riittää.

VixVaxilta tuli sähköpostia, että koodilla lastenvaateralli saa nyt hurjat -30% alea syysuutuuksista! Ale on jo niin huippu, että kannattaa ihmeessä käyttää hyväksi!