30 Apr 2011

May day

Tänään emme ole käyneet vapputorilla, emme ole paistaneet munkkeja, emmekä ole koristelleet kotia.
Dansku sai kuitenkin jo vappupallon.
Olemme syöneet nakkia. 
Ja järjestelleet.

Päätin nimittäin vaihtaa makuuhuoneen ja Danskun huoneen päikseen. Siihen on mennyt suurinosa päivästä.

Lisää kuvia ja parempia sellaisia, laitan vasta kun huone on täysin valmis. 
Tässä yksi nyt illalla otettu.
Huone on melkein kaksi kertaa isompi kuin aikaisempi. Mahtuu siis hienosti leikkimään. Lisäksi nyt näemme Danskun touhut olkkarista ja hän näkee sieltä meidät, mikäli siellä oleilemme.
Muutenkin tämä huone on enempi "keskeisellä" paikalla, kun edellinen, koska se käytävä jotenkin tukki sitä enempi.

Makuuhuone on meillä puhtaasti nukkumiseen, joten saakin olla pienempi. Olen tyytyväinen. Kunhan vielä saadaan kaikki laitettua paikalleen.

Varasimme tänään myös matkan Englantiin. Lennämme Blue1:lla heinäkuun 19pv. Paluu on reilu paria viikkoa myöhemmin elokuun 6pv. Jännittää jo etukäteen lento.

Kärsiikö joku muu lentopelosta?
Olisiko antaa vinkkejä, miten päästä siitä ainakin osittain eroon, niin ettei lento ahdistaisi niin paljon?

Huomisen suunnitelmissa on sitten se vapputori, ehkä munkkien paisto ja lisää järkkäämistä :)

29 Apr 2011

Royal Wedding


Ei ollut tarkoitus katsella häitä, mutta niimpä vain katsoin kuitenkin suurimman osan niistä. Oli kyllä ihan upeat.
Varmasti avioparia jännitti kovasti miljoonien ihmisten edessä, hienosti hoitivat homman.

Jotenkin tänään iski kotiin se, että Dansku on oikeasti puoliksi Englantilainen. En ole sitä jotenkaan koskaan sillä tavalla ajatellut. Nyt tahdon vain, että Dansku oppii paljon myös Englantilaisesta kulttuurista.


Iloista vappua kaikille!

27 Apr 2011

Selling

Mä ajattelin poistaa tuon "kirppisblogin" kun harvemmin meillä on myytävää, tai on ja on, mut jotenkin helpompi laittaa vaan tänne silloin tällöin. Olen jo kaivanut aikoja sitten myytäviä ja nyt räpsin kamalat kuvat vaatteista.

Mikäli haluat jonkun ostaa, laita sähköpostia lastenvaateralli at gmail piste com. Yritän laittaa heti viestin tultua tänne sanan VARATTU sen vaatteen kohdalle, joka on siis varattu. Jos moni haluaa saman vaatteen, vaate menee sitä ensimmäisenä kysyvälle(jolle vastaan sähköpostiin kera tilinumeroni). Jos siis et saa vastausta ja tuotteen kohdalla lukee varattu, niin joku muu on sen ehtinyt napata.

Dodii...

 Kaksi kertaa jalassa olleet valkoiset Converset. Päissä aavistus tummumaa, en yrittänyt pestä. Koko 25.
Hp. 24€ + pk:t(pakkauksen kera 8,50€, ilman pakkausta maxi kirjeenä 4,50€). VARATTU

 Nova Starin uudenveroinen collegetakki 86cm, hp. 20€ + pk:t. Nova Starin beiget farkut 86cm, hp. 20€ + pk:t. The Brandin musta paita koko 3, mutta vastaa 92cm uudenveroinen hp. 15€ +pk:t. Lindex tähticolleget 92cm, mutta vastaa 86/92, hp. 5€ +pk:t.
 Molo Kidsin valkoinen kukkapaita, kerran pidetty koko 98cm, hp. 12€ + pk:t. Bobo Choses ilmapallopaita koko on 2-3 mutta vastaa 80/86, on siis meille liian pieni. Pidetty 2 kertaa, uudenveroinen siis, hp. 23€ posteineen VARATTU. We Were Small paita koko 104, mutta vastaa 92/98cm 15€ + pk:t VARATTU, PO.P örkkipaita 104cm, kerran päällä ollut, hp. 9€ + pk:t VARATTU.
 Uudet neulelegginsit, joissa ketun kuva pepussa koko n. 86cm hp. 4€ + pk:t VARATTU!. H&M:n farkut kokoa 86cm 6€ + pk:t.
Kaikki t-paidat vastaavat n. kokoa 98cm. Vasemmalta ylhäältä Appaman hp. 10€ + pk:t, Bookhou hp 10€ + pk:t VARATTU, Underten hp 10€ + pk:t sekä ainut käytetty, kuva hieman haalistunut Gooey brandin paita 7€ + pk:t.

Salama vääristää tätä Brandin pukua. Puku siis on musta, pinnasta hieman nukkaantunut. Kokolapussa 4, mutta vastaa 92cm. Hp 15€ + pk:t. VARATTU!

Jos kiinnostaa, niin postia tulemaan!


26 Apr 2011

Ígló

Colorful, Comfortable & a little bit crazy! 

Ígló Kids focuses on soft and beautiful cotton & fleece clothing featuring the Ígló figures on every piece. Kids love their little Ígló friend. The clothes are comfortable and constructed for playful and active children. The inspiration for the Spring-Summer 2011 Collection comes from all over the world; the beautiful Cherry Blossom, the colourful houses of Key West & the Bahamas, exotic birds and of course Ígló is heavily inspired by children. Ígló loves colourful details. Bows, buttons and ruffles upon ruffles for happy girls. For the boys Ígló loves contrasted stitching and grandpapa's elbow patches. The colours are a mix of bright and grey colours, cheered up with contrasted finishing.
So get ready to go out and play all day!

Teksti lainattu Ígló:n  sivuilta.

Sain heiltä sähköpostia jonkin aika sitten ja tutustuin merkkiin lähemmin. Kööpenhaminan messuilla huomasin merkin ensimmäisen kerran, mutta en ehtinyt sen paremmin perehtymään. Oli siis kiva saada postia ja enemmän infoa, sillä vaatteet ovat todella kivoja. 

Ígló on Islantilainen lastenvaateyritys, joka keskittyy lapsekkaisiin ja värikkäisiin vaatteisiin, mutta silti erittäin käytännöllisiin kokonaisuuksiin.

Meille tuli tällaisia ihanuuksia.
Oranssi t-paita, jossa tasku ja taskussa Ígló logo.

Harmaa collegetakki(jossa oranssi tikkaus ja oranssit paikat kyynärpäissä), sekä tumman siniset collegehousut. Molemmat kokoa 100, eli ovat vielä reilut. Sanoisin koon 100 vastaavan kokoa 98cm.

Ja vielä tämä ihana harmaa vaarinpaita kera suloisen logon selässä.
Tämä trikoopaita ja ekan kuvan t-paita ovat myös kokoa 100, mutta mielestäni vastaavat 92/98.

Sopivat sukset löytyi, josko talvella mentäis Islatiin hiihtämään ;) Hih.

Íglón laatu vaikuttaa todella hyvältä, materiaalit tuntuvat olevan laadukkaita ja näistä löytyy paljon kivoja, pieniä yksityiskohtia.

Heillä on oma nettikauppa täällä ja lähettävät myös Suomeen.

Tytöillekin on kivaa ja erilaista perusvaatetta mm. tällaista.





Lisäksi heillä on valikoimissa lämmintä Polar fleeceä sekä microfleeceä vaatteina.

Tutustukaa ihmeessä!

25 Apr 2011

Monday -such a lovely day

Olemme olleet ulkona lähes koko päivän. Lounas tultiin syömään sisälle, parvekkeelle ja taas jatkoimme pihalle.

Aamulla kävimme metsäkävelyllä, josta Dansku nautti suunnattomasti. Ruoan jälkeen lähdimme keskustaan päin kävelemään(ilman rattaita) ja vastaan tulikin Mummi joka kutsui kahville. Hain kuitenkin hänen pyörällään meille jätskit ja menimme ne syömään Mummilaan. Sieltä sitten jatkoimme läheiselle järvelle, jossa sorsia(ja lokkeja) kera leipäpussukan. Taisi olla lokit nälkäisiä, kun niitä oli enempi kuin sorsia ;)

 Tänään oli päällä hieman kevyempää, vaikka ainakin täällä tampereella pieni viima on viileää, vaikka aurinko lämmittää. Päällä siis converset, leggarit, verkkarit, trikoopaita + brandin ohuen ohut takki sekä Danskun lemppari lätsä.





Vastaan polki Pappa, jolta Dansku sai kyydin kotiin asti. Kotipihassa vielä leikittiin hiekkalaatikolla, mutta nyt oli pakko tulla sisälle syömään. Illalla lähdemme vielä Papalle saunomaan.

Huomenna alkaa taas arki. Mitäköhän sitä laittaisi Danskulle tarhaan?
Vien hänet sinne neljäksi ja ovat heti pihalla, pihaan ei paista iltapäiväaurinko, eli kait pitää laittaa PO.Pin kuoriasu tms?! Mitä te olette laittamassa?

24 Apr 2011

Easter week-end

(kuva eiliseltä)

Viikonloppu on kyllä ollut aivan mahtavan ihana ja kesäinen.  En kuitenkaan ole pukenut lastani shortseihin ja t-paitaan(kuten osa lapsista näkyi tänään pihalla hilluvan) vaan ihan kunnon kevät varustukseen. Vaikka aurinko lämmittää ja ilmakin on suht. lämmin, maa on silti vielä jäässä ja kylmä, ei kesä vielä ole.

Eilen oli siis normi vaatteiden päällä PO.Pin kuoriasu(kuvassa), samoin myös tänä aamuna. Ei ollenkaan liian kuuma.

Pääsiäispupu oli meillä käynyt munimassa eilen yöllä. Aamulla etsittiin munia ja mikä ihana reimu syntyikään, kun munia löytyi.

 Saaliiseensa tyytyväinen pieni mies.

Tänään oli eilistä lämpimämpi, muttemme siltikään pelkässä trikoopaidassa ulkoilleet. Päällä oli leggarit, farkut, trikoopaita sekä tuo Gapin tuulitakki ja tietty pipo.
Tumput kylläkin jätettiin pois jätskin syönnin jälkeen.

Uudet addutkin pääsivät testiin.

Minun pieni pääsiäismies ;)

Näiden kuvien jälkeen jäimme vielä omalle pihalle hiekkalaatikolle, johon paistoi aurinko. Silloin kyllä lähti pipo ja takki pois hetkeksi. 

Toivottavasti teillä oli mukava pääsiäinen ja ihanat ilmat.

22 Apr 2011

Memory lane: USA

Muutama teistä halusi vielä, että kirjoitan muistot vuoden 2004 USA:n matkalta. Tässä tulee!

Lyhyesti, olin aina(no, koululaisesta asti) halunnut mennä tai muuttaa Amerikkaan.
Kukaan ei koskaan kuitenkaan ottanut haaveitani vakavasti, vaan enempikin oli vain että joo-joo, niin-niin.
Mutta minäpä tyttönen kuitenkin toteutin lapsuuden/nuoruuden haaveeni ja lähdin kohti unelmaani, yksin.
(taustana vielä, että lähdin tosiaan Suomesta ainoana sillä hetkellä ja olin tätä ennen lentänyt vain kerran elämässäni Saksaan, kaikin puolin siis ihka ensimmäinen kunnon matkani, ikää oli 19v).

Menin siis töihin juutalaiselle lastenleirille(olin itseasiassa laittanut hakupapereihin EI kohtaan uskonnolliset leirit, olin TOSI pettynyt leirivalintaan). Leiri oli kuitenkin mukava kokemus, mutta silti jäi jotenkin harmittamaan, etten päässyt "normaalille" leirille. Opin kuitenkin mm. hepreaa ja tutustuin upeisiin ihmisiin ympäri maapalloa.

Leiri sijaitsi Pennsylvanian osavaltiossa. Läheisin iso kaupunki oli Allentown.
Olin leirillä rullakiekko-ohjaaja(tuo sinipaitainen). Eli kuuluin Athletic Staffiin. Leirillä oli kaikenlaista aktiviteettia lapsille päivittäin.

Amerikkalaiset sekä Israelilaiset ohjaajat nukkuivat aina lasten kanssa samassa "punkassa"(bunk), ja me ei-juutalaiset, muiden maiden ohjaajat jaoimme ns. Staff housen. Talossa oli 2 osaa, molemmissa meitä ohjaajia. Tässä on kuva minun pienestä sopestani. Tässä nukuin 9 viikkoa.

Leirin nimi oli Camp Harlam. Kuvassa näkyy Chapel on the hill, jossa pidettiin kaikki juutalaiset ohjelmat(meidän ei-juutalaisten ei tarvinnut niihin osallistua).


Olin määrätty Sharon nimiseen punkkaan(en tiedä millä nimellä tuon voisi suomentaa paremmin). Meillä oli kesän aikana kaksi ryhmää, jotka siis tyttöjä ja iältään 11-12 muistaakseni. Lapset olivat leirillä 4 viikkoa, jona aikana tuli tutustuttua heihin kunnolla. Edelleen osa leiriläisistäni on kaverinani mm. facebookissa.

International staff house.

Leirin pihapiirissä oli kaksi tenniskenttää, kaksi uima-allasta, lampi sekä monia rakennuksia eri tarkoituksiin.

Tällaiselta näytti punkat, joissa lapset nukkuivat. Pari kertaa tein niin toisen ohjaajan kanssa, että hän meni nukkumaan minun sänkyyn ja minä nukuin lasten kanssa tuolla punkassa.

Molempien 4 viikon jaksojen lopussa oli Color War, eli värisota. Kaikki leiriläiset jaettiin 4 eri väriryhmään, jossa pysyttiin se koko värisota(olikohan 3 päivää). Päivien aikana oli kilpailuja(mm. köydenvetoa, kanoottikisaa, pesis kisaa, jalkapalloa jne.). Jokainen joukkue keksi myös tiimilaulut, jotka laulettiin sitten lopputurneessa. Tunnelma oli sanoinkuvaamattoman mahtava. Oikeaa amerikkalaista tiimihenkeä, hikeä, naurua, huutoa jne. Meidän tiimi voitti ainakin kerran, en muista voitettiinko kahdesti.

Leiri oli kyllä uskomaton kokemus ja olen näin jälkeenpäin todella onnellinen hienoista muistoista.

Leiriltä me tehtiin retkiä. Ohjaajien kesken käytiin New Yorkissa ja Philadelphiassa(kuvat alla). Philadelphian Cheese steak on uskomattoman hyvää ;)



Leiriläisiä käytettiin Dorney Park- huvipuistossa. Pääsin siis sinne kahdesti. Huvipuistossa on sekä normaali laitealue sekä vesipuisto. Aivan mahtavia molemmat.


Lisäksi kävimme Beltzville- nimisessä tekojärvessä viettämässä päivää leiriläisten kanssa, toisella kesäleirillä pelaamassa korismatsia, Allentownissa, sekä erään kaverini kanssa läheisessä tuppukylässä Lehightonissa vapaapäivänä.

(Tapasin täällä Tampereella edellisenä kesänä Amerikkalaisia, jotka olivat tulleet antamaan ilmaisia englanninkielen tunteja. Menin tunneille ja tutustuin Barbaraan sekä Darrelliin, jotka olivat kotoisin Kansasista).

Barbaran ja Darrellin kanssa oltiin kirjoiteltu ennen reissuani ja he kutsuivat minut leirin jälkeen heille. Koska viisumini oli voimassa 3kk, leirin jälkeen jäi aikaa vielä kuukausi matkusteluun.
Leiriltä meidät vietiin lentokentille ja lensin Fort Worthiin Texasiin.

Texasiin siksi, että Barbaran ja Darrellin tytär perheineen asui siellä ja sinne oli heidän helpompi matkustaa minua vastaan. Lento sujui ongelmitta ja jännitin hieman ovatko he vastassa. Olivathan he kuitenkin lähes tuntemattomia ihmisiä.

He olivat kuitenkin siellä ja halasivat kovasti, amerikkalaiseen tapaan. Matkustimme heidän tyttären kotiin. Taisimme viettää 3 päivää Dallas/Fort Worthin alueella. 

Voin kyllä sanoa, että "sain" aivan ihanan "isäntäperheen" matkani ajaksi. He olivat kuin perhe minulle. 
He veivät minua Texas Stockyardsille, joka oli tosi kiva paikka. Sieltä ostin itselleni pinkin cowboy hatun ja muuta Texasin tuliaista.


Pääsin myös käymään pesismatsissa.

 Six Flags- huvipuisto. Tänne piti mennä, mutta olikin suljettu. Tämä näkyi tuolta stadionilta.

Kävimme myöskin pikaisesti Dallasissa JFK:n kuolinmuseossa. Museo sijaitsee talossa, josta hänet ammuttiin.

 Kohta, jossa JFK kuoli.
Tuo ainoa ei-kaarellinen ikkuna toiseksi ylimmällä rivillä on ikkuna, josta ammuttiin.



Pääsin myös käymään isossa, mahtavassa ostoskeskuksessa, olikohan nimeltään Greapwine Mills tms.
Muuta kuvaa ei ole, kuin tämä ihana kahvilakuva. Oli pakko päästä itse kuvaan mukaan. Amerikassa kun kaikki on niin upeeta... :)

Noin kahdeksan tunnin ajomatka Texasista Garden Cityyn Kansasiin oli oikein rattoisa. Amerikkalaisillehan tuollaiset pitkät matkat ovat normaaleja ja joillekin jopa arkipäivää(no ei ihan 8h matkat).

Ja anteeksi, että olen itse monessa kuvassa mukana :D.
 Tiemme kulki halki Oklahoman.

Päätyen Kansasiin.

Garden City on tooooosi pieni kaupunki, eikä siellä ollut yhtään mitään mielenkiintoista. Wal-Mart oli ainoa isompi kauppa, josta ostinkin itselleni videokameran loppumatkaa varten. Muuten vietimme aikaa grillate ja pelaten pingistä.
En muista kuka ja miksi, mutta minut kutsuttiin paikalliseen collegeen pitämään tuntia Suomesta. Olin otettu ideasta ja pidinkin mielenkiintoisen tunnin. En muista yhtään mistä puhuin, mutta sen muistan että kuvissani vilahti K-kauppa, tarkemmin K supermarket, jonka yläpuolella KKK, kommenttia tuli siitä hirmusti. Ilmeisesti mielessä oli opiskelijoilla Ku Klux Klan. :)

Amerikan perheeni oli todellakin ihana, sillä he yllättivät viemällä minut Coloradoon muutamaksi päiväksi.
Olin ihan täpinöissäni.

Matkasimme Colorado Springsiin. Kävimme Garden Of the Gods:ssa sekä Royal Gorge:lla. Ajoimme myös upeita näköalareittejä.

Garden of the Gods









Royal Gorge
Tuolla alhaalla virtaa Arkansas joki. 


Upeat maisemat. Harmi, että kovin vähän on valokuvia.

Matkustimme myös Hutchinsoniin(Kansas) katsomaan Darrellin äitiä, sekä veljeä perheineen. En muista kauanko matka kesti(2-3h), mutta kivaa oli mennä. Hutchinsonissa järjestettiin Kansas State Fair, jonne menimme parina päivänä. Maistoin siellä kuuluisaa corn dogia, oli hyvää :)
Messuista ei valitettavasti ole yhtään kuvaa.

In the middle of the USA.

Dodge city oli lähellä Garden Cityä.

Kansas oli suoraan sanoen tylsä, pelkkiä lehmiä ja peltoa ;).
Meillä oli kuitenkin paljon kivaa tekemistä, kuten nuo reissut, ettei aika tullut pitkäksi.
Kaikkea muutakin teimme, mitä tässä postauksessa ei ole, koska monestakaan paikasta ei ole kuvia.

Barbara ajoi minut takaisin Texasiin, josta lähdin kohti kotia. Lensin New Yorkiin, josta lensin Lontoon kautta Helsinkiin.

Matka oli todellakin onnistunut ja ihana. Mitään kokemusta en vaihtaisi pois mistään hinnasta ja mikäli teidän taloudessa asustaa nuorisoa, joka haluaisi vastaavalle reissulle(leirityö + reissaminen), niin kannatan todellakin.

Tämän reissun jälkeen olen käynyt vielä kertaalleen reilun viikon matkalla New Yorkissa(v.2008), sillä leirimatka nykiin oli vain päivän mittainen, enkä ehtinyt paljoa näkemään.

USA on valtava ja paljonhan siellä olisi vielä nähtävää. Saa nähdä pääsenkö joskus uudelleen reissuun sinne.