24 Apr 2011

Easter week-end

(kuva eiliseltä)

Viikonloppu on kyllä ollut aivan mahtavan ihana ja kesäinen.  En kuitenkaan ole pukenut lastani shortseihin ja t-paitaan(kuten osa lapsista näkyi tänään pihalla hilluvan) vaan ihan kunnon kevät varustukseen. Vaikka aurinko lämmittää ja ilmakin on suht. lämmin, maa on silti vielä jäässä ja kylmä, ei kesä vielä ole.

Eilen oli siis normi vaatteiden päällä PO.Pin kuoriasu(kuvassa), samoin myös tänä aamuna. Ei ollenkaan liian kuuma.

Pääsiäispupu oli meillä käynyt munimassa eilen yöllä. Aamulla etsittiin munia ja mikä ihana reimu syntyikään, kun munia löytyi.

 Saaliiseensa tyytyväinen pieni mies.

Tänään oli eilistä lämpimämpi, muttemme siltikään pelkässä trikoopaidassa ulkoilleet. Päällä oli leggarit, farkut, trikoopaita sekä tuo Gapin tuulitakki ja tietty pipo.
Tumput kylläkin jätettiin pois jätskin syönnin jälkeen.

Uudet addutkin pääsivät testiin.

Minun pieni pääsiäismies ;)

Näiden kuvien jälkeen jäimme vielä omalle pihalle hiekkalaatikolle, johon paistoi aurinko. Silloin kyllä lähti pipo ja takki pois hetkeksi. 

Toivottavasti teillä oli mukava pääsiäinen ja ihanat ilmat.

30 comments:

  1. Itse kyllä ihmettelin kuinka joillain lapsilla oli oikein käsineetkin käsissään kun oli tosi lämmin. Lukemathan nousivat joka paikassa jo +15+21.

    ReplyDelete
  2. Meillä ainakin hiekkalaatikko on vielä kylmä ja eilen oli viileä viima. Ohuet puuvillahanskat käsissä tosin tänään ja vain, kun ajoimme pyörällä.

    Mun mielestä taas ihan liian aikaisin ruvetaan vähentämään lasten vaatetusta. Mua kauhistutti tänään eräs pikkutyttö(3-4v) jolla lyhythihainen hello kitty mekko päällä!

    ReplyDelete
  3. Niin muistan viime keväältäkin saman jutun että itse toppasit poikaasi kun muut jo hyppivät iloisina t-paidassa. Ihan tyylinsä kullakin mutta kirjotuksistasi paistaa joku outo ylimielisyys muita äitejä kohtaan, jotka pukevat kevyemmin lapsiaan. Mie en enää tosiaankaan laita mitään lapasia näillä keleillä, ei meidän muksut ainekaan kaivele kylmää maata, vaan ajelevat potkulaudoilla ja kiipeilevät ym.

    ReplyDelete
  4. Meillä oli tänään 24 astetta hiekkiksella, mutta tohon paistaakin ihan täydeltä teholta ilman mitään esteitä. Itekin piti vähentää t-paitaan asti :).

    ReplyDelete
  5. Jeps, jokainen tekee niinkuin itse parhaiten katsoo, eipä ole keneltäkään pois, jos puen lapseni kevätvaatteisiin huhtikuussa kesävaatteiden sijaan. Täällä kun kuitenkin on vielä lumikasojakin ympäriinsä, niin ei todellakaan ole mikään t-paita keli.

    Kukin tyylillään!

    ReplyDelete
  6. Minä olen samaa mieltä, että hurjan aikaseen monet laskee lapsensa t-paidoissa pihalle.
    Nyt on ollut pari päivää lämmin joo, mutta silti isoja lumikasoja on ainakin täällä meillä penkoissa ja yöt kylmiä.
    Kyllä joku järkikin pitää olla, kevään ekat lämpimät päivät voi olla tosi petollisia. Helposti iskee sitten kevätflunssa.
    Kyllä se kesäkin sieltä tulee, joten kun nyt on vielä se kevät niin meilläkin pidetään välikausivaatetta ulkoilessa. Meidän 11v ja 10v ulkoili tänään ulkohousuissa, gorekengissä ja pitkähihaisen paidan päällä oli paksut hupparit. En tosiaan laskenut sisävaatteissa pihalle. Emilillä ja Oliverilla oli välikausivaatteet, paitsi ei rukkasia ja päässä ohuet trikoopipot.
    Etenkin pienillä alle 5 vuotiailla on minusta hyvä muistaa pukea tarpeeksi, koska he myllää kuitenkin maassa enemmän kuin isommat.
    Mittarin lisäksi on hyvä katsoa kalenteriakin. ;)

    ReplyDelete
  7. Itse ihmettelen tennarit + välikausihaalari yhdistelmää, jota on nähty blogeissa jo muutamia viikkoja sitten. Siis silloin, kun maa vielä oikeasti oli kylmä / jäässä. Sillä sieltä jalkojen kauttahan se maan kylmyys tulee.

    Meillä ulkoiltiin tänään pitkähihaisissa trikoopaidoissa, canvashousuissa ja lenkkareissa + lippiksessä puolen päivän jälkeen. Mutta me ei käyty pyöräilemässä. Siinähän käy viima ja varmasti reilumpi varustus silloin on paikallaan.

    ReplyDelete
  8. Mia: Kiitos kommentistasi, komppaan täysin!

    ReplyDelete
  9. Flunssa ei tule viileästä säästä, sen tietää jokainen joka on aikaansa seurannut, vaan sen aiheuttaa virus tai bakteeri. Viileä voi olla epämukavaa, mutta flunssaa ei siitä voi saada.

    Hassu tapa Annikalla kiittää vain siitä kommentista joka komppaa hänen omaansa ja sivuuttaa muut.

    ReplyDelete
  10. Meilläkin eilen ja tänään ollu n. +20. Lapsilla kuitenkin pitkät housut, t-paita ja collegehuppari. Mutta meidänkin pihalla monella lapsella oli t-paita.

    ReplyDelete
  11. Kiitos kaunis, Anonyymi, kommenteistasi ja mielipiteistäsi. Blogissani on avoin kommentointi kaikille, myös teille, jotka ette halua "nimeänne" julki. Kaikilla saa ja pitää olla oma mielipide asioihin ja onneksi en ole ainoa, joka on pukenut lapsensa sopivalla tavalla huomioon ottaen monia eri asioita, eikä vain sen mitä mittari näyttää.

    Enkä kyllä sano tai ole sanonut, että ne jotka päästivät tänään lapsensa ulos kesävaatteissa olisivat mitenkään huonoja vanhempia.

    Jonna: En siis ole ainoa äiti, joka on pukenut lapsensa kuitenkin suhteellisen lämpimästi mittarista huolimatta :)

    ReplyDelete
  12. Et todellakaan oo ainoa :D mä olen sitä mieltä että vielä ei ole kesä vaikka lämmintä onkin. Ja kun mitään flunssaa ei kaipas, ku muutenki koko talvi sairasteltu.

    ReplyDelete
  13. Eikö ihminen siis voi vilustua ja saada siitä syystä nuhaa? :D
    Ihan varmasti ainakin meillä on ollut joskus siitä syystä flunssa, paleluttaminen sitä paitsi altistaa varmasti elimistön niille pöpöille helpommin.
    Itselle on monesti käynyt niin että olen palelluttanut itseni ja heti seuraavana päivänä olen ollut kipeä sen takia.
    Ihan sama minulle mitä sanotaan, mutta olen satavarma että olen saanut kylmästä moneen kertaan itseni kipeäksi. ;)

    Niin ja sekin tässä pukemisasiassa kannattaa muistaa, että lapsia on erilaisia. Toiset palelee herkemmin kuin toiset. Toiset ei liiku niin paljon kuin toiset.
    Ymmärrän minäkin toki jos joillakin on todella herkästi hikoilevia lapsia, että siksi sitä vaatetta voi olla vähemmän jo aiemmin keväällä.
    Silti t-paita on kyllä mielestäni liian vähän tähän aikaan vuodesta, mutta se on vain minun mielipiteeni, jokainen tehkööt niin kuin itse parhaaksi näkee. :)

    ReplyDelete
  14. Meillä oli kauniit ja lämpimät ilmat tänä viikonloppuna, mutta kyllä oli ihan välikausivaatteet molemmilla lapsilla päällä. Ja ohuet hanskatkin pidettiin kädessä puistoillessa. Meillä on leikkipuisto järven rannalla, jossa käy aikamoinen viima välillä. Lisäksi lumikinoksiakin on siellä täällä, joten en koe näitä kelejä lämpöasteista huolimatta vielä kesäkeleiksi.

    Meillä poika on tosi lämminverinen ja hikoilee helposti, mutta ei näistä välikausivaatteista huolimatta ollut siltikään pää hiestä märkänä ulkoilujen jälkeen (kuten normaalisti, jos on ollut liikaa päällä). Joten senkin perusteella oli ihan asianmukaisesti päällä.

    Kesää ollaan odotettu pitkään ja hartaasti ja kyllä se sieltä tulee. Mutta olen Mian kanssa samaa mieltä, että mittarin lisäksi olisi ehkä hyvä katsoa myös kalenteriakin :)

    ReplyDelete
  15. Mä komppaan anonyymiä siinä että pitkähihanen ja takki sekä käsineet voi olla aika lämpimät kun ulkona on melkein 20 astetta lämmintä. Meillä mentiin pitkähihaisessa trikoopaidassa, mutta meidän poika on kyllä kova hikoilemaan eli vaatii hiukan kevyemmän varustuksen kuin jotkut toiset lapset. Ei mustakaan nyt ihan noin pienelle ole t-paitakeli, ite kyllä olin ihan teepparilla liikenteessä.

    ReplyDelete
  16. Jopas on kärkevää kommenttia :) Esim. meillä on pihassa vielä lumikasa ja paljaskin maa ihan kosteaa, joten esim pelkillä farkuilla ei pihassa pärjää vaan pakko on olla jotkut vedenpitävät housut. Vaikka aurinko lämmitti eilen mukavasti niin tuuli oli vielä selvästi viileä joten trikoopipo ei ollut pahitteeksi. Me ulkoiltiin juuri samantyyppisellä varustuksella eli sukkahousut, pitkähihainen trikoopaita ja ticketin plain rain ja oli juuri sopivasti. Kannattaa muistaa että lapsetkin ovat erilaisia, lämminverisiä ja vilukissoja. Ja vaikka kylmä ei itsessään aiheuta tauteja, niin se alentaa vastustuskykyä jolloin virukset pääsevät helpommin iskemään. Joten juuri tällaisilla alle 5-vuotialla kannattaa mieluummin pitää pikkusen liikaa kuin pikkusen liian vähän päällä (ja tuo varustus ei ollut ainakaan meillä yhtään liikaa!)

    ReplyDelete
  17. Täällä ilmoittautuu myös "ylipukeva" äiti ;D Meillä on ollut myös vk-vaatteet käytössä, eikä ole yhtään olleet liikaa. Ilman hanskoja on hiekkiksellä oltu, mutta pipo on kyllä ollut päässä. Meillä oli jopa niin että nourimmaisella olisi voinut olla vielä enemmän päällä kun hiekkiksellä oli. Hän istui keskittyneesti lähes paikoillaan hiekassa autojen kanssa kun mentiin sisälle peppu ja jalat olivat ihan kylmät!! Päällä oli siis po.p:n kourihousut ja ruskovillan villa pitkikset ;) Meidän hiekkis on varjossa ja vaikka varjo puolella se mittari näytti +20 astetta, niin kuten täällä on jo todettu maa on edelleen tosi kylmä.

    ReplyDelete
  18. Trikoopipo päässä ja joku takki päällä on täälläkin menty, hiekkalaatikolle halusi itse rukkaset, mutta muuten oli paljain käsin.
    Minä en vaan uskalla vielä ihan pikkuvaatteisiin heittää !
    Sama mitä muut tekee mutta meillä näin.

    Huomenna pitää pohtia tarkoin mitä päiväkotiin laittaa, huoh.
    Siellä kun se ulkoilu on niin remuamista että poika on aina hikinen vaikka päällä olisi mitä.

    ReplyDelete
  19. Hui! Täällä ei vois vielä kuvitellakaan laittavansa lapsia t-paitasillaan ulos. Lämmintä oli eilen jotain +17 juu, mutta meillä on lunta maassa vielä ihan reilusti.

    Meillä mentiin välikausihaalarit, kumpparit + kurahanskat yhdistelmällä. Pyörivät tuolla lumessa ja lääräävät kylmällä vedellä. Siis nyt täytynee muistaa, että eri puolilla Suomen maata voi olla hiukkasen eri olosuhteet.

    Jos täällä meilläpäin laittais lapset nyt t-paitasillaan ulos, niin olispas hölmöä sanon minä.

    ReplyDelete
  20. Tähän aikaan vuodesta sitä tosiaan näkeen kaikenlaista puheutumista ulkona. Meillä lapset ulkoilivat eilen vielä ulkoiluvaatteissa, alla sukkikset ja paidat, kädessä oli ohet neuloshanskat ja trikoopipot. Kumpikaan ei valittanut olevansa kuumissaan tai kylmissään.

    Kuvittelen kai, että on helpompi riisua vähemmäksi sitten tarvittaessa, mutta puen vallitsevan sään mielessä pitäen. Koen itse tosi hankalaksi pukemisen näin keväällä pitkien kylmien jaksojen jälkeen, eihän lapsia VOI vielä pitää ulkona kesävaatteissa. Vai voiko? Ainiin ja mitäs ne kesävaatteet taas olikaan? :oD

    Tähän kai voi taas todeta, että äiti tietää mitä lapselleen päälle laittaa. (isiä pitää vähän opastaa, ainakin meillä ;o))

    ReplyDelete
  21. Meillä puetaan enemmän ja riisutaan sitten sitä mukaa kun kuuma tulee :)
    Eilenkin lähdettiin huppari/takki,trikoopaita, pipo, hanskat yms. ja riisuttiin loppu ulkoiluksi muutama kerros pois.

    Täällä lämmintä, mutta se tuuli...hrr!

    ReplyDelete
  22. Meillä 2-vuotias tyttö. Itse en missään nimessä teepparilla päästäisi ulos vielä, vaikkakin täälläkin auringossa näytti +20 lukemaa. Maa hohtaa kylmää, varsinkin jos hiekkalaatikolla istuskellaan. Tuulikin voi olla aika viileä, tekee jännästi heti kylmemmän sään... mutta itse olen tässä asiassa sitä mieltä, että jokainen tallaa tavallaan, tähän ei ole olemassa sitä yhtä "oikeaa" tapaa pukeutua!

    Ja mitä itse olen ymmärtänyt, niin virukset saavat lisäpotkua kylmästä. Eli jos ihmisellä on virus/bakteeri, yksi laukaiseva tekijä on EHDOTTOMASTI kylmyys... esim. virtsaputkentulehdus oiva esimerkki tähän, kyseessä tulehdus joka johtuu omista bakteeri kannoista, mutta voi kylmyys voi mm. laukaista kyseisen tulehduksen. Maalaisjärkeä käyttäen (itse ainakin näin uskon!) sama periaate toimii myös flunssaan.

    Meillä hanskat lentävät kädestä tytön toimesta joka päivä, aurinkoisilla keleillä niitä en käytä, mutta pitkähihainen kuuluu varustukseen (huppari/välikausitakki) meille vielä, sekä pilvisillä päivillä vkhaalari.

    ReplyDelete
  23. Ei se pelkkä mittari tosiaan määritä mitä lapselle kannattaa pukea - lapset ovat erilaisia.

    Itse ulkoilin eilen monta tuntia neljän pojan kanssa (8v, 6v, 4v ja 2v). Kolmella isolla oli päällä pitkähihaiset paidat ja jalassa vk-housut + lenkkarit. Kuopuksella em. vaatetuksen lisäksi ohuehko huppari koko ajan päällä. Kaikilla oli päässä lippikset. Mittarissa oli pihan varjoisella puolella +20 ja takapihalla auringossa ainakin +27 - lapset ulkoilivat aurinkoisella leikkikentällä. Myöhemmin iltapäivällä isommatkin laittoivat hupparit päälle ja kaikilla oli mielestäni sopivasti päällä (isot osaavat toki sanoakin jos on kylmä/kuuma). Riippuu myös mitä lapset leikkivät; meidän nelikko pääasiassa ahersi hiekkalinnan rakentamisen kimpussa - juoksuleikissä olisi ehkä tullut kuuma.

    Riippuu myös missä päin Suomea asuu; rannikolla tuulee ja pohjoisempana ei ole vielä niin lämmin kuin etelässä. Eli kautta koko Suomen ei voi pukea lapsia vain yhdellä tavalla... Mutta sen olen huomannut, että yhden lapsen (esikoisen) äidit pukevat kyllä lapsensa "lämpimämmin" ja laittavat ehkä säähän nähden liiankin paljon vaatetta päälle. Varsinkin vauvoja/taaperoita käy joskus sääliksi, kun naama punaisena ovat rattaissa sisällä kauppakeskuksessa ja autoonkin saatetaan pukea vaatetta saman verran kuin ulkoiltaessa. Arvelen tämän johtuvan ihan kokemattomuudesta ja ehkä epävarmuudestakin. Toinen ääripää ovat meidän naapuruston lapset, jotka eilen paljain varpain juoksentelivat pihalla hihattomissa yläosissa/t-paidoissa ja shortseissa. Kevään petollisuus kannattaa tosiaan muistaa eikä se niin kamalan vaarallista ole, jos lapsella on hieman lämmin. Mieluummin hieman liian lämmin kuin liian kylmä...

    t. Vilukissa äiti

    ReplyDelete
  24. Minulla kaksi lasta jo vähän "isompia" 9 ja 7 vuotiaat, olisivat eilen halunneet t-paidassa, shortseissa ja sandaaleissa ulos kun naapurin lapsetkin oli. Mutta meillä kyllä vielä pukeuduttiin ns. "pitkiin vaatteisiin" koska tosiaan lumikasoja vielä löytyy, maa on kylmä... Ja pienenpi joka vielä konttaus iässä oli ihan kunnon kevät haalarissa vaunuilemassa..
    ~~jenni~~

    ReplyDelete
  25. Mulla vajaa 2v poika ja kyllä on hankalaa lapsen pukeminen näillä keleillä. Meillä ulkoiltiin eilen ja tänään kuorihaalarissa ja pipo päässä. Hanskat oli vaihdellen, riippuen mitä lapsi teki (täällä on vielä lumikasojakin).Lisäksi oli sen verran tuulenvirettä, etten ilman tuulenpitävää vaatetusta pihalle pieniä päästäis. Isommille lapsille kyllä riittäis vähempikin, kun eivät istu/möyri maassa ja liikkuvat erilailla..

    ReplyDelete
  26. Äideissä ja lapsissa on tosiaan eroja... Käytiin tänään pyöräilemässä 5v:n kanssa, ja pojalla oli pitkähihainen trikoopaita, vuorillinen välikausitakki, gollegehousut ja välikausihousut sekä trikoopipo (hanskat jätettiin kotiin). Ei valittanut että olisi kuuma tai kylmä. Vastaan pyyhälsi pyörällä suunnilleen samanikäinen poika yllään lippis, t-paita, farkkusortsit ja crocsit!

    Pakko sanoa, että joitakin nimeltä mainitsemattomia blogeja lukiessa tulee mieleen, että saako ne taaperot leikkiä ulkona ollenkaan, kun ne puetaan haalean pinkkiin vk-pukuun ja tennareihin?

    ReplyDelete
  27. Mä olen ollut viisi päivää sisällä sairaan lapsen kanssa, että ihan tyhmää kommentoida, mutta t-paita ja lumikasat on hurjan kuuloinen ja näköinen (ikkunasta) yhdistelmä..
    Mm ylimmän bloggauksen takki näyttää sellaiselta kevyeltä takilta jonka helposti itsekkin lapselleni valitsisin kun on jo "hirmu lämmintä", mutta silti siellä täällä lunta maassa.
    Varmaan vaikea saada t-paidoilla ulkoilleet lapset taas laittamaan takit kun ilmat (kai) tästä taas viilenee

    ReplyDelete
  28. Meillä ainakin ollut käytössä kaupungillakin ohut pipo ja fleece. Kotipihalla on vielä lunta ja paljon märkää, hiekkalaatikko on myös suht kostea ja sinne ei paista aurinko, joten pihalla ulkoillaan vk-haalarissa ja pipossa. Alla ohut paita ja housut. Eikä ole ollut yhtään hikinen lapsi.

    Mun mielestä on myös hyvin järkevää pitää vaatteet päällä, shortsien aikakin tulee vielä =) Varsinkin pienet lapset saattaa vilustua todella helposti, vaikka itsellä olisi kuuma.

    ReplyDelete
  29. Anonyymille: Ei kai se väri siihen leikkimiseen vaikuta?Meillä ainakin käytetään vaaleanpunaista ja pesukone pesee :) Toki hoidossa tai ihan kurakeleilläsuositaan tummempaa..

    ReplyDelete
  30. Meillä oli viikonloppuna aika lämmintä. Eilen oli sellainen päivä ettei edes tuullut. Silti laitoin lämminveriselle pojalle päälle bodyn, sukkikset, t2h plain rain w. fleece, vk-rukkaset ja normi tossut jalkaan. Puuvillainen nauhapipo päähän ja vielä vaunuihin tuulen suojaan. Vasta illalla myöhemmin kun grillailtiin, laitoin pojalle muuten samat mut laitoin vaan tavalliset housut ja niiden päälle fleecehousut ja käsineet otin pois.

    Eli mun mielestä on sairasta tälläisillä keleillä olla t-paidassa ja ens viikolla kuumeessa/nuhassa.

    ReplyDelete