25 Mar 2011

Molo Kids Polaris vs. Pyxis

Nyt kun talvea on kulunut jo monen monta kuukautta, on aika kirjoittaa Molo Kidsin toppahaalareista.
Me saimme heiltä kaksi toppahaalaria talveksi käyttöön ja käyttökertoja on tietenkin ollut MONTA.

Tänä talvena meillä ei ole ollut kaksiosaista toppa-asua, joten 2 haalarilla olemme pärjänneet koko talven.

Polaris
 Kokona 92cm on mennyt hienosti koko talven 87cm-90cm pojalle päälle. Näin lopputalvesta tosin niska-haara mitta kinnaa jo, mutta tällä mennään kuitenkin loppuun asti. 
Polaris mallista löytyy lahkeista lumilukot sekä jalkalenksut. 
Vuorena on fleeceä selässä, jaloissa sekä käsissä liukas materiaali.

Meillä on tämä ollut päällä kotiulkoilussa, lähestulkoon joka päivä aina sieltä ensi pakkasista lähtien(Marraskuu?). Pepussa on hieman karheumaa, mutta niin vähän, että sen näkee vain läheltä. Tummentumaa on pepussa ja polvissa, mutta en ole vielä haalaria pessyt, koska ei ole varsinaisesti likastunut. Muuta kulumaa ei näy ja haalari on edelleen huippukunnossa.

Olen ollut Polarikseen todella tyytyväinen ja ehdottomasti meille tulee saman mallinen haalari ensi talveksi.

Pyxis
Pyxis malli on Molo Kidsin 2010 uutuushaalari. Tarkoitettu pienemmille lapsille, sillä ominaisuutena on kaksi vetoketjua helpottaen pukemista. 
Miinuksena tässä haalarissa on lumilukkojen sekä jalkalenksujen puute.
Meillä oli tämä pääasiassa tarhakäytössä koko talven(satunnaisesti kotiulkoilussakin), mutta reilu kuukausi sitten rupesi nilkat vilkkumaan, kun ei lahkeet pysyneet enää kengän päällä, joten lopputalven joudumme käyttämään Polarista.
Edelleen haalari on kuitenkin meillä ns. hätävarana, eli voi kuitenkin vielä käyttää jos pakko.

Kokona on sama 92cm, mutta käyttöikä meillä pienempi puutosten vuoksi.

Tosin, Molo Kids on tuomassa täksi talveksi 2011 Pyxis mallin, josta löytyy sekä lumilukot, että jalkalenksut, eli voin lämpimästi suositella Pyxistä. Koot loppuvat muistaakseni kokoon 92cm, eli on pientenlasten haalari.
Suosittelisinkin tätä mallia erityisesti alle 3-vuotiaille, sillä on paljon helpompi pukea kuin Polaris.

Tosiaan, tarhakäytössä ollut, eikä ole mitään käytönjälkeä, lukuunottamatta hihansuiden heijastinnauhan pientä kulumista(siis tosi pientä). Tarhan piha on ollut koko talven paksun lumen peitossa, joten ei ole päässyt kulumaan.

Herääkö kenelläkään kysymyksiä haalareista?
(kirjoitin ihan extempore kun kerrankin aikaa, että varmasti unohdin jotain tärkeää).

Now as the winter is hopefully over soon, I can tell about our experiences with the Molo Kids snowsuits.
We had two suits for this winter and started wearing them in November and still do. Polaris model we have been using in normal outings and the 2010 new Pyxis model has been for daycare use mainly.


Polaris suit has snowlocks on the feet aswell as rubber bands. Pyxis suit has neither, which meant that we had to stop using it a month back, because the foot kept rising off the shoes. We still have it and have had to use it occasionally so it still fits otherwise.
Molo Kids are bringing the Pyxis model again for the 2011 season and it will include both the rubber bands and the snowlocks, which is very good.


They are both size 92cm and have been used by a boy aged 2years3months to 2years7months.
Daniel was about 87cm when he started wearing it and is now around 90cm and they will be fine for the rest of the winter.


Overall fantastic snow suits!

6 comments:

  1. Tosi tyytyväinen olen minäkin ollut Molon Polarikseen. Sellainen on ollut aikaisempinakin vuosina pojalla, ja ihan varmasti tulee olemaan myös tulevina talvina.

    ReplyDelete
  2. Tytölläni on ollut talven käytössä samanvärinen ja -kokoinen Pyxis ja olen huipputyytyväinen. Lyhytjalkaisella samanmittaisella tytöllä eivät nilkatkaan vielä vilku, vaikka lenksut puuttuvat.
    Paukkupakkasilla meillä pidettiin Ticketin snowbaggieta ja pikkupakkasilla (sekä hamaan iäisyyteen) tätä Pyxistä. Hyvä kombo!

    ReplyDelete
  3. Molo polaris oli meillä molemmilla lapsilla talven ja ihan huippu haalari. Muita kulumisen jälkiä ei ole havaittu, mutta ne heijastin tereet ovat kuluneet paikoittain aika pahasti. Tämähän ei tosin haalarin käyttöominaisuuksiin vaikuta mitenkään, mutta pieni kosmeettinen haitta.

    ReplyDelete
  4. Meilläkin on oltu toooosi tyytyväisiä. 2-vuotiaalla (94cm) käytössä 92cm pyxis. Kinnaa, mutta menee vielä kuitenkin lopputalven. 5-vuotiaalla (127cm) käytössä 128cm haalari ja takki+housut (128 ja 140). Haalari menee vielä hyvin, mutta ei ens talvena. Takki ja housut setti reilumpi, mutta saapa nähdä meneekö ens talvena. Noi isommat housut on takin kanssa hyvät, 128cm ois aivan liian pienet. Rainbow värinä aika arka, meillä tahrat tullu just niihin keltaisiin kohtiin. Isomman pojan haalarin ruskea on ihan huippuväri! Ei tahrat näy. Kulumia ei juuri kyllä näy, vaikka käytetty on paljon. Molempien kamppeet jää odottamaan hyväkuntoisina pikkuveljeä käyttäjäksi. Suosittelen minäkin! =)

    ReplyDelete
  5. no just. olen 2 vuotiaalle polariksen ostanut ihan just päiväkotiin (ensi talveksi). olipa kallis huti jos se on aivan mahdoton pukea :(

    ReplyDelete
  6. Anonyymi: Ei ole mahdoton pukea lainkaan. 2,5v "hyppää" itse haalariin ja vetää jalat lahkeista läpi, eli ei hankalaa lainkaan.
    Pyxis vain on helpompi kahden vetoketjun ansiosta.

    ReplyDelete