Nyt on harjoittelut takana, vielä kolmisen koulupäivää ja vuoden opiskelurutistus ohitse, huh! On mennyt vuosi hurjan nopeasti kyllä, saisi vähän vauhti hidastua, sillä lapset kasvaa ihan silmissä. Koulussa on käyty jo tutustumassa ja kohta eskari päättyy, yksi ajanjakso jää elämästä taakse kun isompi äidin pikkupojista siirtyy koulumaailmaan! Pienempi onneksi saa vielä kulkea tarhamatkaansa pidemmän aikaa ennen koulun alkua, mutta niin se vaan nopeasti sekin aika koittaa.
Ennen koulunalkustressiä kuitenkin lähdemme aivoja tuulettamaan Englantiin ja ensimmäistä kertaa ikinä, vuokraamme koko ajaksi auton ja pääsemme pienelle road tripille. Lennämme Pirkkalasta Stanstediin ja sieltä nappaamme auton alle. Ajamme n. tunnin päähän Huntingdoniin, joka sijaitsee aivan Cambridgen kyljessä ja yövymme Premier Inn- hotellissa. Varasimme tähän hotelliin myös aamiaisen, koska emme ehdi ehkä illalla kaupassa käymään.
Sieltä on sitten hyvä jatkaa masut täynnä matkaa eteenpäin, kohti kaunista Chesterfieldin kaupunkia, josta katsoin meille hyvän lounaspaikan valmiiksi. Sieltä jatkamme matkaa läpi Yorkshire Dales- kansallispuiston ja Manchesterin alueen ja päätepysäkki on Blackpoolin kaupunki merenrannalla. Siellä yövymme myös Premier Inn- hotellissa.
Blackpoolissa käymme syömässä illallista jossain ja nukumme mukavasti. Seuraavana päivänä kierrellään hieman kaupunkia ja ehkä käymme jossain kohteessa. Jatkamme täältä kuitenkin matkaa vielä Skotlantiin miehen äidin luokse, mutta emme pidä mitään kiirettä. Matkaa miehen äidille on tästä n. 2,3h, joten päivällä ehdimme hyvin nähdä juttuja ja saatamme ajaa läpi Lake Districtin.
Toivon vain että sää pysyisi kohtalaisen hyvänä, ettei ainakaan sataisi koko menomatkaa :). Toivon myös, että automatkat sujuu hyvin, vaikka hieman oppimista on taas toispuoleisessa liikenteessä.
Onko teillä kesäsuunnitelmia?
Onko joku ajellut Englannissa vuokra-autolla, onko jotain mitä pitäisi ottaa huomioon? Entä mitään mitä ehdottomasti kannattaisi mennä katsomaan tai kaupunki/kylä joka kannattaisi nähdä? Ehdotuksia saa antaa!
No comments:
Post a Comment