26 Aug 2015

Bugaboo Donkey duo!

Ihanaa, pääsen vihdoin kirjoittamaan blogia! Läppärini oli 4 viikkoa huollossa ja eilen sain sen vihdoin takaisin. Puhelimen varassa olen ollut tämän koko ajan ja kieltämättä tuntuu luxukselta päästä kirjoittamaan kunnon koneella :).

Tässä tauon aikana on meille saapuneet ihanimmat vaunut, eli Donkey duot! Tilasin nämä samasta paikasta, mistä aikoinaan tilasin meidän Buffalot, eli BabyPlussalta Hollannista. Asiakaspalvelu oli taas aivan huikean mahtavaa ja oli ilo taas asioida heidän kanssaan. Onnekseni näitä oli juuri saapumassa varastoon, niin sain nämä kotiin jo 2 viikkoa tilauksesta. Paketit lähtivät Hollannista torstai- iltana ja perillä toinen oli maanantaina ja toinen tuli jäljestä keskiviikkona (en tiedä miksi tulivat eriaikaan, vaikka samaan aikaan lähtivät.)

No tässä nämä ihanuudet kuitenkin on!
Vanhat lukijat ehkä muistaakin, että meillä kävi Donkeyt monona pyörähtämässä ennen O:n syntymää. Kuitenkin silloin meillä oli myös Emmaljungan Ozonet ja koettiin ne yhden kanssa kätevimmäksi ja Donkeyt lähti. Nyt kun tarvetta on tuplille, ovat nämä täydelliset. Tällä kertaa otin myös mustan rungon alumiinisen sijaan ja onhan se vaan nätimpi.

Olen jemmaan ostanut jo nuo kuvassa näkyvät Jaden vihreät kankaat englannista ja Donkien mukana tuli soft pink- setti sekä off white kuomu. Lisäksi tilasin Harrodsin alesta mustan jatkettavan kuomun superedullisesti, joten värivaihtoehtoja on ;). Toistaiseksi rattaissa on tuo Jaden vihreä kuomu O:lla ja vauvalle sitten pinkki setti.

Olemme monona näitä nyt muutaman kerran testailleet, lähinnä kauppareissulla. Odotankin jo innolla kuinka käytännössä duo- yhdistelmä kahden kanssa toimii. :)

8 comments:

  1. Replies
    1. Toivotaan että tykkään myös käytössä kahdella, kun viimeksi en oikein yhdellä tykännyt ;).

      Delete
  2. Ihanat, minä olen meille myös näitä miettinyt, tosin en ole varma mahtuuko nämä autooni. ( Se kun sattuu olemaan normaalia pienempi perhemalli :D )
    Pakko varmaan Helsingissä käydä katsomassa ja testailemassa näitä jossain kohti :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on ihan tavallinen sedan ja uskon sinnekin mahtuvan kyllä, tosin meillä on matkarattaat erikseen, joten Donkeja tuskin kovin paljoa otetaan niitä mukaan. Kannattaa kyllä käydä kokeilemassa! :)

      Delete
  3. Hei! Olen ostamassa Donkey Duoja ja kiinnostaisi tuo tilaushomma tuolta BabyPlussalta kun näyttäisi hieman edullisemmin saavan kuin Suomesta. Mietin kuitenkin et miten sit nuo takuuasiat yms hoituu jos jotain tulee? Tietysti siinä mielessä olisi kivempi kun olisi suomalaisesta liikkeestä hankitut niin helpompi hoitaa tuollaiset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      En voi kuin suositella Babyplussaa! Takuuasiat hoitunevat sähköpostin välityksellä. Eli joko reklamoitavasta osasta kuva tai video sähköpostilla ja he lähettävät uuden osan mikäli menee takuuseen. Eli tosi helppoa! Olen aiemmin reklannut Bee- rattaista erääseen toiseen liikkeeseen ja homma tosiaan hoitui noin helposti :).

      Delete
    2. Hei!

      En voi kuin suositella Babyplussaa! Takuuasiat hoitunevat sähköpostin välityksellä. Eli joko reklamoitavasta osasta kuva tai video sähköpostilla ja he lähettävät uuden osan mikäli menee takuuseen. Eli tosi helppoa! Olen aiemmin reklannut Bee- rattaista erääseen toiseen liikkeeseen ja homma tosiaan hoitui noin helposti :).

      Delete
  4. Kiitos nopeasta vastauksesta! Taidan rohkaistua tekemään tilauksen heiltä, laitoinkin jo hintatiedustelua sähköpostitse ja sain nopean ja erittäin ystävällisen vastauksen 😊

    ReplyDelete