Kiirettä on pitänyt viimeisen viikon ja tämänkin. Ensi viikolla alkaa koulu ja tarha ja sitä kaikki jännitämme. Itsellä alkaa vielä Elokuun puolella viimeinen työharjoittelu ennen äitiyslomaa ja siihen täytyy itseäni tsempata. Lisäksi on tulossa sekä kasvukontrolliultraa, että raskausdiabeteksen johdosta äitiyspolikäyntiä joten tämä Elokuu menee ihan varmasti hurjaa vauhtia...loppukuusta kun on vielä esikoisen 7v- bileet!
Samalla kun aika hurahtaa, raskauskin menee eteenpäin aivan hurjaa vauhtia! Nyt mennään viikolla 25 jo, eli vain 15 viikkoa jäljellä. Tuntuu pitkältä ajalta ja onhan Marraskuulle vielä pitkä aika, mutta sieltä se vaan hiipii pikkuhiljaa.
Sain äitiyspakkauksen lähetettyä eteenpäin ja itse sen rahana, eli olenkin nyt kerännyt omaa pakkausta. Itse pahvisen pakkauksen patjoineen sain ilmaiseksi, suurinosa ostettu alemyynnistä tai käytettynä, vain muutama juttu uutena täyteen hintaan. Vielä pakkaus ei ole ihan täysin kasassa, mutta tässä pieni sneak peek kuitenkin. Kaikki kuvan tavarat eivät tule ns. varsinaiseen pakkaukseen, jonka esittelen kun se on valmis, mutta laitoin kuvaan kuitenkin.
Tällä hetkellä bodeja löytyy koossa 50, 56 ja 62cm ja niitä en enää pakkaukseen kerää, sen sijaan housuja ja yöpukuja vielä tarvitaan muutamat. Harsot (7kpl), sukkapaketin, vaippapaketin, lakanat (2kpl), villahaalarin sekä lähes kaikki bodyt ja kaksi yöpukua on ostettu kirpputorilta. Tästä paketista normaalihinnalla on ostettu vain Dooky, tuttipullo, tutti, sukkahousut sekä rasvat.
Pakkaus, kuten näkyy, on niin tyttömäinen kun vaan voi olla ja on minusta niin ihana :D. Nyt vaan jännätään jokaista tulevaa ultraa, pysyykö se tyttölupaus loppuun asti vai ei ;)
Kun pakkaus on koossa, laitan siitä vielä kunnon postauksen sisältöineen.
Nyt lähdetään hurvittelemaan Särkänniemeen!
Ihana! :)
ReplyDelete<3
DeletePaljon onnea uudesta raskaudesta! Ja ihanan näköinen paketti. Me myytiin Donkeyt pois, kun meidän James oli 3v1kk, mutta meillä on Bee3:sten kanssa käytössä Tulan taaperokantoreppu. Siihen yhä edelleen kaapataan nyt melkein 3,5v, kun hän ei jaksa enää kävellä. Seisomalautakin ajaisi nyt asiansa, mutta meiltä puuttuu siihen adapterit enkä ole saanut niitä aikaiseksi hankkia :) en tiedä onko tästä nyt mitään apua, mutta kyllä mä luulen, että te saattaisitte niillä Buffaloilla ja seisomalaudalla pärjätä varsinkin jos O menee osapäiväisesti tarhaan.
ReplyDeleteKiitos! :) Voi olla että pärjätään kyllä...toisaalta toistaiseksi O on niin villi pihalla, että on juossut tässä viikon sisään autotielle ja parkkipaikalle kielloista huolimatta, joten en nyt ainakaan uskalla ottaa riskiä etteikö lähtisi seisomalaudalta juoksemaan :P. Ja mä oon niin lyhyt et toistaiseksi ei ainakaan manduca ole meillä toiminut, niin en oikein noita kantoreppuja jne. ole edes ajatellut. Ja Donkeyt on jo tilauksessa kuitenkin :D. Se hyvä niissä on, että jos niitä nyt ensi kevääseen käyttäisi ja vaihtaisi sitten Buffaloihin kun O:lla enempi järkeä päässä ;).
ReplyDelete