29 Oct 2013

Kids stuff on a map -Valio Onni!

Valio Onni on lanseerannut uuden, kivan karttapalvelu joka on suunnattu erityisesti lapsiperheille. Kartan ideana on, että kuka tahansa voi liittää sinne kotikaupunkinsa nähtävyyden/puiston/kahvilan tai minkä tahansa lapsiperheelle soveltuvan paikan.


Minä esimerkiksi lisäsin palveluun Tampereelta mm. Särkänniemen, Jääkiekkomuseon, Poliisimuseon sekä Kangasalta Vehoniemen automuseon ja Lempäälästä Fun Parkin. 

Kartta on suuri apu vaikkapa kesälomareissuille, jolloin uuden kaupungin lapsiystävälliset paikat löytyvät helposti yhdestä paikasta. 

Nyt kannattaa ehdottomasti ruveta lisäämään oman paikkakunnan kivoimpia paikkoja, sillä kaikkien lisänneiden kesken arvotaan kahdelle onnekkaalle ikimuistoinen irtiotto arjesta kynttiläillallisen merkeissä (arvo 250€). Voittajat saavat itse valita mieleisensä ravintolan ja seuran.

Laittakaa siis ihmeessä omat kivat lempparipaikat kartalle, niin muutkin ne  löytävät tarpeen tullen :).

Yhteistyössä Valio.

2 comments:

  1. Mä käytän omien liikkumisten seuraamiseen sports trackeria, ja niillä on uutena nyt toiminta, jossa kartalla näkyy kaikki LAPPSET-leikkipaikat ja jumppapaikat. Tää Onni-sovellus kuulostaa just hyvältä kesälomareissua ajatellen :).

    ReplyDelete
  2. Tämä oli kyllä hyödyllinen kampanja! Kävin itsekin lisäämässä omat suosikkipaikkani karttaan! :)

    http://mbabysteps.blogspot.fi

    ReplyDelete