11 Sept 2010

The Room

Me olemme asuneet tässä asunnossa jo 8 kuukautta, enkä vieläkään ole saanut Danskun huonetta sellaiseksi kun haluaisin.
Tänään sain aikaan pientä edistystä, kun haettiin Ikeasta 4 hyllyinen expedit. Meillä oli ennestään 6 hyllyinen, mutta lelut vaan kasaantuvat kokoajan ja huone on TODELLA pieni ja epäkäytännöllisen muotoinen. Järjestystä ei huoneessa voi muuttaa, koska yhtään kokonaista seinää ei ole.

Päätyseinällä on koko rivi kaapistoja, toisessa päädyssä ikkuna ja parvekkeen ovi.
Otin nyt ensimmäistä kertaa huoneesta kuvia, vaikkei se vieläkään ole "valmis". 
Vaatekaapeilta otettu kuva. Huomaa, kuinka pieni huone on. Pinnasänky on tuossa vasemmalla.
Pinnasänky mahtuu juuri tuohon kohtaan, mutta vaatekaapin ovi ei mahdu aukeamaan kokonaan.
We love penguins :)
Aiemmin meillä oli tuo  6 hyllyinen vaakatasossa, mutta nostettiin se pystyyn ja laitettiin 4 hyllyinen tuohon viereen. Pingviinitaulu odottelee sopivaa paikkaa hyllyn päällä.
 Ylähyllylle laitoin DVD:t sekä Wilsonin. Tuonne mahtuu Chuggington sarjan junat sekä brion ja thomas the tank engine- junat säilöön. Dansku sai tuon lahjaksi Englannista.
Kirjoja on kertynyt paljon ja ne sai paikan kahdelta hyllyltä. Kissapussissa on pikkuautot ja mustissa säilytyslaatikoissa kaikki lelut(ne on ihan täynnä, eli pitää varmaankin hommata lisää ;))

Meidän olisi ensi vuoden alkupuolella tarkoitus muuttaa isompaan ja toivonkin Danskun saavan isomman huoneen. Sitten vasta ostamme jatkettavan sängyn, se ei millään mahtuisi huoneeseen nyt.

We've lived in this house for 8 months now, but my son's room is still not completed. It's very unfunctional in size and does not fit much in there as there are no whole walls. We bought a small expedit shelf to house the toymountains my son owns. It looks a bit better now, but I am not very happy. Looking forward to moving to a bigger house sometime next year!

13 comments:

  1. onko nuo säilytyslaatikot ikeasta? mitä mallia? meillä on kans tuota hyllyä ja sinne pitäis saada laatikoita..

    ReplyDelete
  2. Heippa!
    Laatikot on ikeasta juu ja mitoitettu tuohon expeditiin sopiviksi. Malli on Dröna, saa mustina ja vaaleanpunaisina. Hinta muistaakseni 5,95€/laatikko.

    ReplyDelete
  3. Tuli idea, voisikohan pinnistä laittaa ikkunan eteen niin että toinen pää seinässä kiinni?
    Jäisikö sinne toiseen päähän sen verta tilaa että mahtuisi kävelemään edes poikittain parvekkeelle?
    Näin huoneeseen tulisi tilaa ja kaapillekin pääsisi.
    Tuli vain äkkiseltään tuo mieleen...

    ReplyDelete
  4. Anrinko: Olen miettinyt joskus samaa, talvella voisikin onnistua, kun parvekkeelle ei tarvi mennä, mutta tosiaan tuo pinnis kyllä tukkisi oven aika tehokkaasti. Ovi vielä avautuu tuolta ikkunan puolelta, eli hankalaa olisi aukoa sitä. Mutta ainahan voi kokeilla :)

    ReplyDelete
  5. Kiva huone silti, vaikka onkin pieni :) Meilläkin on tollanen pienempi Expedit leluhyllynä, tosin silti lelut ovat aina pitkin lattiaa..?! Ihanan rauhallinen väriskaala teillä, meiltä löytyy vaikka minkälaista vihreää, sinistä, keltaista jne. Täytyis varmaan joskus tulevaisuudessa hiukan "siistiä" huoneen sisustusta värien suhteen :D Ja tuo Chuggington-juna on ihana!

    ReplyDelete
  6. Kaunis pinnis Danskulla! :) Ja tuo mattokin on kiva.

    ReplyDelete
  7. Onko teillä tuo 6 hyllyinen expedit pultattu seinään kiinni? Meillä on tuo sama vaakasuunnassa, kun mietittiin, että pienempi vetää laatikot päällensä ja isompi voi kiivetessään jopa saada kaadettua hyllyn, jos nostettais se pystyyn.

    ReplyDelete
  8. Anonyymi: Ei ole pultattu kiinni. Dansku ei vielä ole noita laatikoita itse vedellyt ulos, mutta pitää seurata, jos näyttää huteralta niin sitten pitää pultata.

    ReplyDelete
  9. I LOVE what you have done to the room! It really encourages kreativity and has lots of storage - perfect! My son has those penguins too, he is also a penguin lover. :)

    ReplyDelete
  10. Knastroll: Thanks, it was a big mess, before we got the small expedit. We had the big one there before, but my son has so many toys, it simply didin't look good. This actually does make it a lot better than it was.

    ReplyDelete
  11. Tantta: En tykkää noista verhoista yhtään. Ne on siis pimentävät, mutta silloin ei ollut muuta sopivaa väriä. Huoneen alkuperäisväri-idea oli musta-valkoinen, jossa ripaus harmaata ja sitten joku tehosteväri(nyt tuo vihreä). Lelutkan toki antaa paljonkin eri värejä huoneeseen ja saa välillä näyttämään aika sekaväriseltä :)

    Katja: Kiitos. Pinnis on kyllä nätti, on merkkiä Basson, mutta ei enää sovi huoneen "tyyliin". Matto on ikeasta, oikeasti valko-tummansininen, mutta tuo sininen on niin tumma, että näyttää mustalta. Tykkään siitä kovasti.

    ReplyDelete
  12. Eikö tuo isompi ole kahdeksan-, ei kuusilokeroinen...?

    ReplyDelete
  13. On joo ;) Huomasin jo aiemmin, mutten jakasanut/muistanut vaihtaa. 6 lokeroista ei ole olemassakaan...mistä lie sellaisen sain päähäni.

    ReplyDelete