26 Aug 2010

The amazing Molo Kids!

Sain maailman ihaninta postia eilen. Olen käynyt keskusteluja Molo Kidsin yheyshenkilön kanssa jonkin aikaa, alunperin juttu lähti uudesta toppahaalari mallista, josta halusin tietää lisää. 
Täytyy sanoa, että heidän asiakaspalvelunsa on huippua ja nopeaa! He ovat lisäksi taitavia kirjoittamaan Englanniksi ja todella ystävällisiä. Tämä merkki on ehdottomasti kaikinpuolin the best! Jos siis lähtee ihmisistä merkin takana!

He ovat jo aloittaneet ensi vuoden toppahaalarisuunnittelut ja innolla odotan, mitä on tulossa. Jotain jo tiedänkin, mutten tiedä saanko kertoa, joten jätän asian vielä tähän siltä osin ;).

Mutta siis, Molo Kids tarjoutui lähettämään meille testipaketin, jonka sisältöä en tiennyt muutoin, kuin, että saisimme kokeiluun uuden baby- mallisen haalarin. Eilen paketti sitten tuli ja silmät oli pudota päästä, hymy nousi korviin ja kyynel pilkahti silmäkulmassa.
Himoitsemani ruskea toppis 92cm, ruskeat pitkävartiset rukkaset 1-2v sekä fleece kypärämyssy ruskea, jonka toinen puoli vihreätähti 3-5v. IHANAT!!
Tuo toppahaalari ei ole yhtään leveä. Vertasin Polarikseen ja oli mun mielestä ihan saman levyiset ja muutenkin koko oli sama.
Ruudullinen fleece- takki, jota ehdinkin jo kuolaamaan aiemmin. Koko 92cm ja aivan ihana!
Kuvasta tuli tosi huono, mutta college- huppari + housut 92cm, harmaat, joissa etuosat(ja takissa myös takaosa) farkun näköiset. Tosi mageet ja huippu laadukkaat!

Tämä lentokone paitakin tuli kuin tilauksesta meidän lentsikkahullulle pojalle. Koko on myöskin 92cm ja kaikista noista edellisistä vaatteista, tämä on naftimpaa mitoitusta, eli Molon trikoovaatteista suosittelen ottamaan yhtä isomman koon, kuin normaalisti. Paita on meille nyt sopiva ja menee kyllä ainakin seuraavat puolivuotta.

Odotaan niin kovasti, että päästäisiin testamaan noita toppavermeitä! Fleeceä päästäänkin jo melkein heti testaamaan, kun ilman viilenneet ja collegepuku on aivan mainio tarhaan!

Kiitos siis Molo Kids!

I was honored to receive this great package from the great brand Molo Kids. All I knew, was that they'd send us a winter overall for testing during the winter time, but I got all those great things aswell. I was overwhelmed, when i looked into the package. The snow suit, with matching mittens and hat are SO great, not forgetting the hoodie set that looks like jeans, the airplane shirt, that my son wore the same day in the hospital and the absolutely gorgeus fleece jacket!
All I can say, is a BIG Thank You, to the great Molo Kids, with great people behind the brand!

12 comments:

  1. Mahtava tutustumispaketti! Ja on kyllä aivan ihania vaatteita :)

    ReplyDelete
  2. siis häh? miks sä saat aina tommosia paketteja testattavaks :D? oon vähän pihalla.. onks sul joku kauppa tai jotain :D?

    ReplyDelete
  3. Vitsi mikä paketti! Ihania vaatteita. Täällä on yksi kateellinen ;)

    ReplyDelete
  4. Oijjoi, aika makee paketti! :)

    Määkin oon tuolta juuri kysellyt, mistä noita saa, vai saako mistään live-kaupasta. Vastausta odotellessa. Nyt kesän pyrähdyksen jälkeen noi kaikki meiän varastossa olevat kun tuntuu olevan hirveitä säkkejä :/. Tiedätkö sää muuten, saako noita vauvamallisia Suomesta mistään?

    ReplyDelete
  5. Anonyymi: Oon varmaan osunu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ;) Kauppaa ei ole, ainakaan vielä, ehkä joskus!

    Satu: On kyllä upea, en vieläkään ymmärrä, että tuollainen saatiin :).

    Äitiliini: Kuopus ottaa noita myyntiin, mutten tiedä ottaako polarista vai tätä mallia vai molempia. Babyshop.se myy tätä mallia ja naperonutussa taisi olla sateenkaaren värisenä tätä...ehkä muunakin.

    ReplyDelete
  6. Keltaisessa ketusta, miniQ:sta, Bella bambinasta ja Punavuoren peikosta löytyy noita vauvamallin haalareita, jos siis nettikaupoista etsit :) Livekaupoista ei sitten olekaan mitään tietoa.

    ReplyDelete
  7. Äitiliini: Punavuoren peikollahan on ihan livekauppojakin :) Näin just ton ruskean Jumbon liikkeessä ja ihanalta vaikutti!

    Upean paketin olet saanut!! Toivottavasti pieni potilaskin ilahtui uusista hienoista vaatteista :)

    ReplyDelete
  8. Aivan IHANA tuo haalari!!!! Mäkin voisin haluta tuollaisen testipaketin :D

    ReplyDelete
  9. Toukan äiti: Varmasti Dansku ilahtuu uusista vaatteistaan, lentsikkapaitaan jo ihastui täysin.

    Jonna: Haalari on luonnossa vielä ihanampi kuin kuvissa!

    ReplyDelete
  10. Kiitoksia vaan vastauksista :). Eli pääkaupunkiseudulla pääsisi sovittelemaan - ei täällä. Noh, Kuopusta odotellessa :).

    ReplyDelete
  11. Oho :) Mutta voisitko mitata tuota haalaria vähäsen, mietin että onko 92 moisesta meidän pojulle liian iso - aivan ihana asusteineen kaikkineen kyllä! Onko siinäkin flecevuori?

    ReplyDelete
  12. Juu, tarkoitus tänään tehdä postaus, jossa haalaria tutkin hieman lähemmin, mittailen siis haalaria myöhemmin :)

    ReplyDelete