29 Jan 2015

Little man!

Kävimme minin kanssa neuvolalääkärissä maanantaina ja otimme samalla 2v mitat. O on nyt siis 82cm pitkä ja painaa 8,9kg(40g vajaa 9). Pikkuruinen ukkeli siis ja pääsimmekin sitten testeihin ettei mitään vikaa missään vain ole. Pituutta on tullut vuodessa 10cm joka on kait ihan ok, mutta paino on laskusuunnassa, mistä syystä lääkäri oli hieman huolissaan. Meillä on suvussa keliakiaa, joten sitä katsotaan nyt verikokeissa, samoin kuin mm. kilpirauhasen toimintaa. En kyllä usko että mitään löytyy, on vaan tullut sukuunsa pienuuden osalta ;).

Nyt kun alet on huipussaan, en ole voinut vastustaa muutamien juttujen tilaamista pojille. Paljon meiltä on lähtenyt vaatetta kiertoon ja osa odottaa kirppikselle pääsyä, joten uusia on pitänyt ostaa. O:lta nyt vasta jäänyt 74/80 pois, tai 80cm menee vielä suurimmaksi osaksi, mutta housut rupeaa olemaan lyhyet siinä koossa. On täytynyt käydä läpi kaappeja ja nyt olen ostellut 80/86 ja 2v kokoja. Eilen saapui Scandinavian Minimall- tilaus, jossa tuli molemmille pojille MiMaa, D sai "vain" hupparin koossa 7/8, O sai 2 t-paitaa, housut ja hupparin sekä vielä Beau Loves- naamiohousut. Koko 2 on vielä reilu, mutta menee pitkään. Materiaali tuossa kuosissa on aivan ihanan pehmeä ja on oikein ihanat lökövaatteet :D.

Tänään julkaistaan Mini Rodinin drop1 ja jospa sieltäkin pari juttua lähtisi tilaukseen ;).

Vesirokkopotilas on paranemaan päin, paljon on rakkulat jo ruvella, mutta muutamia tullut lisääkin. Kutina ei ole ollut kamalaa, mutta kuitenkin on täytynyt hoitaa kun se on haitannut. Kuumetta ei ole ollut lainkaan ja eilen illalla kävimme happihyppelyllä ja rakentamassa lumilinnaa. Nyt odotellaan koska tuo minimies sen saa, se ei sitten olekaan mukavaa kun hän ei ymmärrä ettei saa raapia :/.

2 comments:

  1. Meillä on yhtä pikkuinen kaksi vee poika :) Just täytti kaksi ja parin viikon päästä käydään vielä virallisesti mittailemassa. Testeissä on laukattu mutta terve on. Aina todetaan lopuksi että geenien mukaan kasvaa! Välillä turhauttaa, mutta parempi tietenkin että tutkitaan kaiken varalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, ihana kuulla että jollain muullakin pieniä lapsia, etenkin poikia! Kaikki kun toitottaa kuinka pieni meidän poika on ja sitten lueskelee 2v:iden mittoja niin tuntuu että ollaan ainoita pieniä...hyvä ettei olla ;). Söpöhän tuo minimies on, kevyt kannella ja touhuta, joten eipä siinä valittamista ja toki ketterä kuin mikä :D.

      Delete