25 Nov 2010

Today's play

Meillä on jäämässä päikkärit nyt pois. Tosin ainoastaan niinä päiviä, kun ei ole päiväkotia.
Meillä mentiin siihen, että nukkumaan ei menty kuin vasta yli puoli 10 illalla ja sekin nukkuunmeno saattoi kestää tunninkin. Tulimme siihen tulokseen, että päivisin saa huilata jos ollaan kotona tai jos ollaan johonkin menossa, niin voi autossa ottaa tirsat jos väsyttää, mutta vartavasten päikkäreille ei laiteta.

Se järjestely onkin toiminut ja Dansku on nukahtanut päikkärittöminä päivinä jo puol 9 ja nukkunut 12h, eli seuraavaan aamuun n. puol 9 asti. On itsellenikin kivaa, kun on enempi aikaa iltaisin.

Päiväkotipäivinä on pakko nukkua päiväunet, kun ilta venyy väkisin 9 asti, jotta sitten jaksaa.

Tänään oli taas yksi päivä, jolloin ei laitettu päikkäreille. Nukahti tosin autoon n. puoleksi tunniksi, mikä ihan hyvä juttu. Koitan tänään saada nukkumaan jo 8 jälkeen.

Posti on tuonut paketteja koko viikon ja tänään tuli se Brion ihana Pingo.
Jotenkin olin kuvitellut sen yhtä isoksi kuin se pelle, mutta onkin pieni. Silti niin ihana ja superhyväkuntoinen. Ei mitään käytönjälkeä missään.

Aamun tuolileikkejä. Näin päin tuolissa on paaaaljon kivempi "istua".


Pingo!


 Brion paloautojunakin tuli postista ja sekin oli hitti :)



Nuo sukkahousut kävin ostamassa eilen, kun jostain syystä niitä katoaa jonnekin. Nuo ovat Name It:n ja ovat 60% villaa. 

Parin viikon päästä olisi muutto, en malta odottaa :)

2 comments:

  1. Hih. Meilläkin Ikean tuolissa istutaan juurikin noin :D

    ReplyDelete
  2. Meilläkin istutaan tuoleissa noin, ja sitten vielä irrotellaan niistä kaikki jalat :)

    ReplyDelete