8 Feb 2011

CPH part 2

Ja vielä postausta pelkästä matkasta ja Kööpenhaminasta.
Lensimme Helsingistä puolen päivän aikoihin SAS:n koneella. Lento kesti 1h20min ja Dansku nukkui lähes koko lennon.



Kastrupin kentältä ostimme 10-matkan 2 zonen liput ja otimme junan keskustaan.
Kävelimme pää rautatieasemalta hotellille, joka oli siis Scandic Copenhagen.

Hotelli oli erittäin miellyttävä ja huoneet reilun kokoiset.
Sänky oli todella leveä ja Danskulle oli pedattu "sohvalle" oma peti.
Ikkunoita oli rivissä 3, eli huone oli todella valoisa.
Huoneemme sijaitsi 11. kerroksessa, josta oli kivat näkymät Tivolille päin.

Veimme tavarat hotelliin ja huilasimme hetken. Sitten lähdimme pienelle kävelyreissulle Strogetille.

 Br leluissa oli kiva karuselli.

Gammal torv/Ny torv.

Oli hyvä, että otin Danskulle mukaan toppatakin ja toppahousut, sillä joka päivä kävi kova tuuli. Asteet oli kyllä hieman plussan puolella, mutta toppavaatteet olivat pakolliset.

Tanskalaisilla lapsilla näkyi olevan järjestäin joko Ticketin haalareita tai Molon toppa-asuja ;).

Torstaina olikin sitten messupäivä, jonne lähdin Danskun kanssa.
Olimme siellä pari tuntia, jonka aikana mies kiersi kaupungissa.

Messujen jälkeen palasimme hotellille syömään ja huilaamaan. Jalat oli ihan tohjona kaikesta kävelystä ja seisoskelusta, että loppupäivä oli tuskaa kävellä.
Menimme taas Strogetille, mutta tällä kertaa kävelimme sen loppuun asti Kongens Nytorville.


 Dansku nukkui joka päivä päikkärit hienosti rattaissa. Tässä tapauksessa olin itse Astas- liikkeessä ostoksilla ja Dansku nukkui ulkosalla(isänsä kanssa tietty).

Kävelimme Magasin Du Nordiin, jossa kävimme leluosastolla, sekä vaateosastolla. Kenkiä olisi ollut puoleen hintaan, mutta ei Danskun kokoja :(

Perjantaina lähdimme matkaan vasta klo 10 jälkeen. Itse suuntasin messuille ja Dansku isänsä kanssa eläintarhaan. Molemmat sijaitsivat samalla alueella ja oli lähekkäin.
 Matkalla messuille Carlsbergin norsujen läpi.


Eläintarhassa.










 Ainoa paikka missä oli lunta.




Dansku olisi halunnut hypätä halaamaan pingviinejä.

Minulla kesti kauan messujen lounaalla, joten Dansku ja isänsä lähtivät tulemaan messuja kohti. Hain Danskun messuille mukaan, sisätiloihin nukkumaan ja isänsä meni läheiseen kahvilaan lounaalle.

Kovin kauaa ei messuilla oltu, mutta satuin saamaan ilmaiset lipun, jolla mies pääsi myös sisään katsastamaan messuja. Taisimme olla paikalla vain puolisen tuntia, kun lähdettiin takaisin hotellille.
Tällöin saimme ilmaisen kyydin ovelta ovelle. 

Halusimme huilia hotellilla jonkin aikaa ja myöhemmin lähdimme pikareissulle Fisketorvetin ostoskeskukseen.
Sen olisi voinut jättää käymättä, ei mitään erikoista.

Fisketorvetissa oli akvaario, ainoa kiinnostava juttu ;)

Lauantai aamuna päätimme vielä Danskun kanssa käydä messuilla, halusin vielä katsoa Charity Shopin tarjonnan. Sinne olikin tullut kenkiä Bisgaardilta, mutta harmiksi ne oli joko tyttöjen koossa 26 tai oli kokoa 27, jota en uskaltanut ostaa. Kumpparitkin olisi saanut 100dkk ja upeat nilkkurit 300dkk. Pikkusen harmitti.

Messuilta suunnattiin tunnin kiertämisen jälkeen takaisin hotelliin, syötimme Danskun ja lähdimme kotimatkalle.


Dansku oli tuossa vaiheessa jo väsynyt, mutta ei nukahtanut kuin vasta koneessa, puolimatkassa. Nukkui sitten hienosti loppulennon.

Tampereelle matkasimme junalla, eli aika rankka kokonaisreissu oli. Lentäminen oli kaameaa, koska pelkään ihan hirveästi. Sanoinkin, että seuraavan kerran taatusti ajan Köpikseen itse autolla :P.

Kaikenkaikkeaan kuitenkin onnistunut matka, Dansku jaksoi hienosti. Hän oli kaikesta innoissaan ja jaksoi istuakin pitkiä aikoja. 

Just an overall look on our Copenhagen trip. I visited the fair 3 times and we also had time to do a bit of a stroll around in the city. My son and his dad went to the zoo on friday, when I was attending press lunch at the fair. They had a great time and my son was eager to get in with the penguins to give them a hug!

Trip was quite a long one including trains and planes, and I said that next time I'll be driving. I hate flying and even though the flight  was only an hour and 20 minutes long, it was horrible.

I loved Copenhagen and I loved the fair. I loved getting to meet new people and getting to know the city a little.

7 comments:

  1. Kivan näköistä Köpiksessä kuvien perusteella :)
    Mäkin pelkään lentämistä. Viimeks ollu koneessa vuonna 2001 ja sen jälkeen niitä samaisia koneita tipahteli maahan joten vähän jääny kammo:) Hirveesti tekis mieli ulkomaille lomalle, mut varmaan mut sais kantaa rohkaisuryypynkin jälkeen vielä koneeseen ;)

    ReplyDelete
  2. Tuolla täytyy lähteä joskus käymään, kun lapset tuosta vähän kasvaa! :) Upea reissu teillä ollut! :)

    ReplyDelete
  3. Kiva reissu teillä on ollut! :)

    Olin itsekin Köpiksessä messuilemassa, joten kiva lukea toistenkin raportteja reissusta. Kaupungilla en ehtinyt yhtään pyöriä, harmittaa vähän.

    ReplyDelete
  4. Kiva että reissu sujui hyvin pienen matkalaisen kanssa. On kyllä mukava kaupunki ja erityisesti kesällä tekisi mieli käydä.

    ReplyDelete
  5. Kauniita kuvia! Kiva reissuraportti. :)

    ReplyDelete
  6. Mä en olekaan Kööpenhaminassa käynyt, joten oli kiva päästä "pikavisiitille" kuviesi myötä! Hienolta näyttää :)

    ReplyDelete
  7. On teillä todellakin ollut hieno reissu josta kiva lukea, kuvia katsella ja ihastella. :)
    Joskus tuli reissattua enemmänkin, (13 maassa) mutta nyt mennyt useampi vuosi ettei Ruotsia pidemmällä ole tullut käytyä ja tuo lentokoneesta otettu kuva kyllä vangitsi täysin, katsoin sitä varmaan 15 minuuttia...
    Niin ja nyt en malta odottaa että saat kuvia Nova Star:ilta!

    ReplyDelete